Kunnanvaltuusto, kokous 23.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Perusopetuksen kouluverkko

RauDno-2024-441

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan perusopetuksen kouluverkko

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 05.04.2022 §16 kouluverkon osalta, että kouluverkon tarkastelua jatketaan vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana. Hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 02.08.2023 §80 linjauksesta perusopetuksen kehittämisen menettelytavaksi. Hyvinvointilautakunnan päättämän linjauksen perusteella syksyllä 2023 ja alkuvuodesta 2024 toimi työryhmä, jossa oli nuorten, huoltajien, henkilöstön, lautakunnan, koulun johdon ja sivistysjohdon edustus. Osaksi työryhmän työtä valmistui talvella 2024 laaja lasten ja nuorten kuuleminen kouluverkkoasioista ja koulutuksen kehittämisestä. Huoltajille ja laajemmin kaikille kuntalaisille oli koulutuksen tulevaisuutta käsittelevät illat sekä Kerkonjoen koululla että Matti Lohen koululla syksyllä 2023.

Koulutuksen kehittämiseksi haettiin rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä alkuvuodesta 2024. Ministeriöltä tuli kuitenkin kielteinen päätös keväällä 2024. Päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus, johon ei ole saatu vastausta. Toinen rahoitushakemus tehtiin huhtikuussa 2024 Opetushallitukselle. Hakemukseen tuli myönteinen päätös juhannuksen alla 2024; rahoituskausi on vuoden 2026 loppuun. Myönnetty rahoitus on merkittävä: 246 600 €. Hanke on yhteinen kuuden kunnan kanssa.

Kuntalaisten kuulemisia kouluasioista on järjestetty alkuvuodesta 2023 Kerkonjoen koululla, syksyllä 2023 Kerkonjoen koululla ja Matti Lohen koululla sekä elokuussa ja syyskuun alussa 2024 yhteensä neljä kappaletta Kerkonjoen koululla, Matti Lohen koululla sekä Puroniemessä. Keskeisinä sisältöinä elokuun 2024 kuulemisissa ovat olleet seuraavat teemat: väestökehitys ja oppilasennuste, kunnan taloustilanne, lapsen oikeudet, kunnan elinvoima, eri vaihtoehdot koulutuksen järjestämiseen sekä päätöksenteon aikajana. Keskustelun aikana pohdittiin myös Kerkonjoen tilojen käyttöä, mikäli tehtäisiin päätös koulutoiminnan loppumisesta Kerkonjoen koulussa.

Oppilaiden kuuleminen toteutettu hyvin laajana prosessina kuntaorganisaation ulkopuolisen tutkijan tekemänä talvella 2024. Keskeiset löydökset validoitiin elokuussa 2024 talven kuulemista suppeammalla aineistolla.

Talvella 2024 pyöreän pöydän työryhmässä vahvimmaksi tulevaisuusnäkymäksi priorisoitu vaihtoehto (UKK3.0-malli) vaatii usean vuoden kehittämistyön, eikä siitä ole apua kunnan akuutin talousahdingon helpottamiseksi. Käytännössä lyhyen aikavälin talousvaikutuksia voidaan saada vain siirtämällä oppilaita alakoulujen välillä joko Matti Lohen koululta Kerkonjoen koululle tai Kerkonjoen koululta Matti Lohen koululle. Kuntalaiskuulemisessa 07.08.2024 nousi lisäksi esiin ajatus koko kunnan alkuopetuksen keskittämisestä Kerkonjoen koululle, mutta pedagogisesti kiinnostavan ehdotuksen toteuttaminen lisäisi merkittävästi oppilaskuljetuskuluja eikä siksi ole taloudellisesti kestävä ratkaisu.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kouluverkosta päätettäessä tulee analysoida seuraavat asiat:

-          kunnan taloudellinen tilanne ja talouden näkymät

-          opetuksen käyttötalous ja investoinnit

-          nykyinen kouluverkko, nykyisten koulutilojen kunto sekä käyttö muuhun kuin opetukseen

-          pedagoginen tarkoituksenmukaisuus

-          lähikoulun osoittamismenettely

-          koulukuljetukset

-          opiskeluhuoltopalvelut

-          oppilasennusteet kunnassa ja oppilaaksiottoalueittain

-          kuntarajat ylittävä yhteistyö

-          henkilöstösuunnitelma

-          esitys perusopetuspalvelujen uudesta järjestämisestä sekä uudesta kouluverkosta

-          esitys oppilaiden lähikoulujärjestelystä

-          esitys henkilöstön sijoittamisesta

-          arviointi päätösehdotuksen vaikutuksista

-          arviointi lapsivaikutuksista

 

Nämä asiat ovat eriteltyinä päätöksenteon tueksi jaetussa kouluverkkoselvityksessä. Liitteenä on lisäksi lapsivaikutusten arviointi.

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Hyvinvointivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Asia liittyy strategian kaikkiin painopisteisiin. Asia liittyy hyvinvointisuunnitelman tavoitteista kestävään kehitykseen, hyvään mielenterveyteen sekä kuntalaisten osallisuuden vahvistamiseen.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Hyvinvointilautakunta osaltaan päättää ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle päätettäväksi Kerkonjoen koulun lakkauttamista lukuvuoden 2024–2025 jälkeen 31.07.2025 alkaen

Lisäksi hyvinvointilautakunta päättää yhden oppilaaksiottoalueen muodostamisesta Rautalammin kunnan perusopetukseen 01.08.2025 alkaen; oppilaaksiottoalue kattaa koko kunnan.

Päätös

 

Äänestys: Perusopetuksen kouluverkko

Tiina Puranen teki vastaesityksen, jota Petteri Haukka kannatti. Vastaesitys on seuraava: Olemme eläneet vuoden niin, että emme ole saaneet mitään tietoa kunnan taloudellisesta tilanteesta. Me päättäjät toimimme virkavastuulla ja meidän on mahdotonta tehdä päätöksiä, ettemme tiedä talouden tunnuslukuja. Siksi esitän, että perusopetuksen kouluverkko viedään uudelleen valmisteluun, kunnes talouden tunnusluvut on tuotu päättäjille. Koulua ja kiinteistöä ei voi erottaa, vaan tämä on kokonaisuus kunnan talouden tasapainottamisohjelmassa. Lisäksi valmistelussa tulee huomioida elinvoimaisuus ja Kerkonkosken kylän kehittäminen.

Koska tehtiin esittelijän esityksestä poikkeava ehdotus, jota kannatettiin, edetään äänestykseen. Esittelijän esitystä kannattavat äänestävät "jaa", Tiina Purasen vastaesitystä kannattavat äänestävät "ei".

Jaa: Tomi Karttunen, Senja Hallivuori, Hannu Keinänen (pj)
Ei: Tiina Puranen, Petteri Haukka, Hanna Kosonen
Tyhjä: Markus Sjöberg

Todettiin, että jaa- ja ei-äänet menivät tasan (3-3) ja että puheenjohtajan ääni ratkaisee. Esittelijän tekemä päätösehdotus tulee päätökseksi.

 

Esittelijän päätösehdotus tuli lautakunnan päätökseksi:

Hyvinvointilautakunta osaltaan päättää ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle päätettäväksi Kerkonjoen koulun lakkauttamista lukuvuoden 2024-2025 jälkeen 31.07.2025 alkaen. Lisäksi hyvinvointilautakunta päättää yhden oppilaaksiottoalueen muodostamisesta Rautalammin kunnan perusopetukseen 01.08.2025 alkaen; oppilaaksiottoalue kattaa koko kunnan.

 

Tiina Puranen ja Petteri Haukka jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen: Olemme eläneet vuoden niin, että emme ole saaneet mitään tietoa kunnan taloudellisesta tilanteesta. Me päättäjät toimimme virkavastuulla ja meidän on mahdotonta tehdä päätöksiä, ettemme tiedä talouden tunnuslukuja. Siksi esitän, että perusopetuksen kouluverkko viedään uudelleen valmisteluun, kunnes talouden tunnusluvut on tuotu päättäjille. Koulua ja kiinteistöä ei voi erottaa, vaan tämä on kokonaisuus kunnan talouden tasapainottamisohjelmassa. Lisäksi valmistelussa tulee huomioida elinvoimaisuus ja Kerkonkosken kylän kehittäminen.

Valmistelija

Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan perusopetuksen kouluverkko

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 05.04.2022 §16 kouluverkon osalta,​ että kouluverkon tarkastelua jatketaan vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana. Hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 02.08.2023 §80 linjauksesta perusopetuksen kehittämisen menettelytavaksi. Hyvinvointilautakunnan päättämän linjauksen perusteella syksyllä 2023 ja alkuvuodesta 2024 toimi työryhmä,​ jossa oli nuorten,​ huoltajien,​ henkilöstön,​ lautakunnan,​ koulun johdon ja sivistysjohdon edustus. Osaksi työryhmän työtä valmistui talvella 2024 laaja lasten ja nuorten kuuleminen kouluverkkoasioista ja koulutuksen kehittämisestä. Huoltajille ja laajemmin kaikille kuntalaisille oli koulutuksen tulevaisuutta käsittelevät illat sekä Kerkonjoen koululla että Matti Lohen koululla syksyllä 2023.

Koulutuksen kehittämiseksi haettiin rahoitusta opetus-​ ja kulttuuriministeriöltä alkuvuodesta 2024. Ministeriöltä tuli kuitenkin kielteinen päätös keväällä 2024. Päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus,​ johon ei ole saatu vastausta. Toinen rahoitushakemus tehtiin huhtikuussa 2024 Opetushallitukselle. Hakemukseen tuli myönteinen päätös juhannuksen alla 2024;​ rahoituskausi on vuoden 2026 loppuun. Myönnetty rahoitus on merkittävä: 246 600 €. Hanke on yhteinen kuuden kunnan kanssa.

Kuntalaisten kuulemisia kouluasioista on järjestetty alkuvuodesta 2023 Kerkonjoen koululla,​ syksyllä 2023 Kerkonjoen koululla ja Matti Lohen koululla sekä elokuussa ja syyskuun alussa 2024 yhteensä neljä kappaletta Kerkonjoen koululla,​ Matti Lohen koululla sekä Puroniemessä. Keskeisinä sisältöinä elokuun 2024 kuulemisissa ovat olleet seuraavat teemat: väestökehitys ja oppilasennuste,​ kunnan taloustilanne,​ lapsen oikeudet,​ kunnan elinvoima,​ eri vaihtoehdot koulutuksen järjestämiseen sekä päätöksenteon aikajana. Keskustelun aikana pohdittiin myös Kerkonjoen tilojen käyttöä,​ mikäli tehtäisiin päätös koulutoiminnan loppumisesta Kerkonjoen koulussa.

Oppilaiden kuuleminen toteutettu hyvin laajana prosessina kuntaorganisaation ulkopuolisen tutkijan tekemänä talvella 2024. Keskeiset löydökset validoitiin elokuussa 2024 talven kuulemista suppeammalla aineistolla.

Talvella 2024 pyöreän pöydän työryhmässä vahvimmaksi tulevaisuusnäkymäksi priorisoitu vaihtoehto (UKK3.0-​malli) vaatii usean vuoden kehittämistyön,​ eikä siitä ole apua kunnan akuutin talousahdingon helpottamiseksi. Käytännössä lyhyen aikavälin talousvaikutuksia voidaan saada vain siirtämällä oppilaita alakoulujen välillä joko Matti Lohen koululta Kerkonjoen koululle tai Kerkonjoen koululta Matti Lohen koululle. Kuntalaiskuulemisessa 07.08.2024 nousi lisäksi esiin ajatus koko kunnan alkuopetuksen keskittämisestä Kerkonjoen koululle,​ mutta pedagogisesti kiinnostavan ehdotuksen toteuttaminen lisäisi merkittävästi oppilaskuljetuskuluja eikä siksi ole taloudellisesti kestävä ratkaisu.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kouluverkosta päätettäessä tulee analysoida seuraavat asiat:

-​          kunnan taloudellinen tilanne ja talouden näkymät

-​          opetuksen käyttötalous ja investoinnit

-​          nykyinen kouluverkko,​ nykyisten koulutilojen kunto sekä käyttö muuhun kuin opetukseen

-​          pedagoginen tarkoituksenmukaisuus

-​          lähikoulun osoittamismenettely

-​          koulukuljetukset

-​          opiskeluhuoltopalvelut

-​          oppilasennusteet kunnassa ja oppilaaksiottoalueittain

-​          kuntarajat ylittävä yhteistyö

-​          henkilöstösuunnitelma

-​          esitys perusopetuspalvelujen uudesta järjestämisestä sekä uudesta kouluverkosta

-​          esitys oppilaiden lähikoulujärjestelystä

-​          esitys henkilöstön sijoittamisesta

-​          arviointi päätösehdotuksen vaikutuksista

-​          arviointi lapsivaikutuksista

 

Nämä asiat ovat eriteltyinä päätöksenteon tueksi jaetussa kouluverkkoselvityksessä. Liitteenä on lisäksi lapsivaikutusten arviointi.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

-​ Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

-​ Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

-​ Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

-​ Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

-​ Hyvinvointivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Asia liittyy strategian kaikkiin painopisteisiin. Asia liittyy hyvinvointisuunnitelman tavoitteista kestävään kehitykseen,​ hyvään mielenterveyteen sekä kuntalaisten osallisuuden vahvistamiseen.

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus osaltaan päättää ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle päätettäväksi Kerkonjoen koulun lakkauttamista lukuvuoden 2024–2025 jälkeen 31.07.2025 alkaen.

Lisäksi kunnanhallitus päättää yhden oppilaaksiottoalueen muodostamisesta Rautalammin kunnan perusopetukseen 01.08.2025 alkaen;​ oppilaaksiottoalue kattaa koko kunnan.

Päätös

Tiina Puranen teki vastaesityksen:

Tätä kouluverkkoa perustellaan ja pyydetään ajattelemaan isossa kuvassa talouden näkökulmasta. Tämä on mielenkiintoista siksi, että isossa kuvassa taloutta ei ole perusteltu päättäjille millään tavalla. Kouluverkko-keskustelussa on pyydetty vaihtoehtoja, mitä tyhjälle kiinteistölle tapahtuu. Keskusteluissa on kerrottu, että nyt puhutaan vain koulusta. Eli emme puhu isosta talouden kuvasta, vaan yksittäisistä asioista. Toisesta säästetään, toisaalle haetaan lisämäärärahaa.

Olemme eläneet vuoden niin, että emme ole saaneet mitään tietoa kunnan taloudellisesta tilanteesta. Me päättäjät toimimme virkavastuulla ja meidän on mahdotonta tehdä päätöksiä, ettemme tiedä talouden tunnuslukuja.

Siksi esitän, että

  • Perusopetuksen kouluverkko viedään uudelleen valmisteluun, kunnas talouden tunnusluvut on tuotu päättäjille. Koulu ja kiinteistöä ei voi erottaa, vaan tämä on kokonaisuus kunnan talouden tasapainottamisohjelmassa. Valmistelussa tulee huomioida elinvoimaisuus ja Kerkonkosken kylän kehittäminen.
  • Tämän lisäksi Kerkonjoen koulun lakkauttaminen tulee ajankohtaiseksi siinä kohtaa, kun:
  1. Matti Lohen koululla voidaan luontevasti siirtyä alakoulun puolella yhdysluokkiin, jolloin Kerkon koulun oppilaatkin luontevasti ”sujahtavat sekaan” tai
  2. Kerkon koululla ei voida enää järkevästi toteuttaa kahta yhdysluokkaa. Molemmat näistä tapahtuvat oppilasennusteiden perusteella n. 4-5-vuoden kuluttua. Toki nekin ovat vain ennusteita.

Esitystä ei kannatettu.

Pohjaesitys hyväksyttiin.

Asiantuntijana kuultiin sivistys- ja hyvinvointijohtaja Matti Vänttistä.

 

Matti Kärkkäinen ja Linda Nissinen jääväsivät itsensä esteellisenä ja he poistuivat kokoushuoneesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Eriävä mielipide

Tiina Puranen jätti eriävän mielipiteen:

Rautalammin kunnanhallituksen 16.9.2024 kokouksen pykälään 179, Perusopetuksen kouluverkko

Tätä kouluverkkoa perustellaan ja pyydetään ajattelemaan isossa kuvassa talouden näkökulmasta. Tämä on mielenkiintoista siksi, että isossa kuvassa taloutta ei ole perusteltu päättäjille millään tavalla. Kouluverkko-keskustelussa on pyydetty vaihtoehtoja, mitä tyhjälle kiinteistölle tapahtuu. Keskusteluissa on kerrottu, että nyt puhutaan vain koulusta. Eli emme puhu isosta talouden kuvasta, vaan yksittäisistä asioista. Toisesta säästetään, toisaalle haetaan lisämäärärahaa.

Olemme eläneet vuoden niin, että emme ole saaneet mitään tietoa kunnan taloudellisesta tilanteesta. Me päättäjät toimimme virkavastuulla ja meidän on mahdotonta tehdä päätöksiä, ettemme tiedä talouden tunnuslukuja.

Siksi esitän, että

·         Perusopetuksen kouluverkko viedään uudelleen valmisteluun, kunnas talouden tunnusluvut on tuotu päättäjille. Koulu ja kiinteistöä ei voi erottaa, vaan tämä on kokonaisuus kunnan talouden tasapainottamisohjelmassa. Valmistelussa tulee huomioida elinvoimaisuus ja Kerkonkosken kylän kehittäminen.

·         Tämän lisäksi Kerkonjoen koulun lakkauttaminen tulee ajankohtaiseksi siinä kohtaa, kun:

1.      Matti Lohen koululla voidaan luontevasti siirtyä alakoulun puolella yhdysluokkiin, jolloin Kerkon koulun oppilaatkin luontevasti ”sujahtavat sekaan” tai

2.      Kerkon koululla ei voida enää järkevästi toteuttaa kahta yhdysluokkaa. Molemmat näistä tapahtuvat oppilasennusteiden perusteella n. 4-5-vuoden kuluttua. Toki nekin ovat vain ennusteita.

 

Valmistelija

  • Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

x

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää edelleen kunnanvaltuustolle päätettäväksi Kerkonjoen koulun lakkauttamista lukuvuoden 2024–2025 jälkeen 31.07.2025 alkaen.

Lisäksi kunnanhallitus päättää yhden oppilaaksiottoalueen muodostamisesta Rautalammin kunnan perusopetukseen 01.08.2025 alkaen;​​ oppilaaksiottoalue kattaa koko kunnan.

Päätös

Tiina Puranen esitti, että asia palautetaan uudellen valmisteluun : Kouluverkon muutosta esittelijämme perustelevat talouden näkökulman ison kuvan muutoksena.
Rautalammin kunnan päättäjille esittelijät eivät ole kyenneet esittämään luotettavia talouden strategisia tunnuslukuja eikä muitakaan talouden lukuja luotettavasti vuoden 2023 lokakuun jälkeen. Osa päättäjistä ja kuntalaisistakin on pyytänyt selvitystä ja vaihtoehtoja, mitä Kerkonkosken tyhjälle koulukiinteistölle tapahtuu tulevaisuudessa. Vastaukseksi olemme saaneet, että tällä hetkellä puhutaan ainoastaan päätöksenteossa kouluverkosta. Näin ollen emme tiedä, emmekä käsittele kuitenkaan taloudellista kokonaiskuvaa, vaan yksittäistä toimiala kohtaista asiaa eli sivistystoimen kouluverkosta yhden koulun perusopetusta. Kuntamme tällä hetkellä yrittää säästää lopettamalla lyhyellä aikavälillä toimintoja epäselvillä talouden näkymillä yhden toimialan sisällä, kun tämän vastapainona toiselle toimialalle haetaan valtavia lisäyksiä lisämäärärahana samassa kokouksessa.

Kuluneena vuonna emme ole saaneet luotettavaa tietoa kunnan taloudellisesta tilanteesta. Syynä on annettu Kuntalaskennan virheellinen menettely taloudessa. Kuntalaskenta ei kuitenkaan tee talouttamme, vaan me kuntana sen teemme ja käsitys tuloista ja menoista tulisi olla ajan tasalla. Vuoden aikana saadut selvitykset ovat aina poikenneet merkittävästi toisistaan eikä niiden osalta ole saatu luotettavaa selvitystä perustuen dokumentoituihin todellisiin asioihin. Talouden selvityksissä on havaittu voimakkaasti ristiriitaista tietoa. Päättäjät sekä viranhaltijat toimivat virkavastuulla ja päättäjät ovat kykenemättömiä tekemään perusteltuja päätöksiä ilman luotettavia ja paikkaansa pitäviä talouden tunnuslukuja.

Esitän, että perusopetuksen kouluverkko palautetaan valmisteluun ja tuodaan uudelleen päätöksentekoon, kun:
- Kunnan talouden kirjanpito ja tunnusluvut on saatu päättäjille luotettavasti esitettyä ja ne tukevat kouluverkkoa koskevaa esitettyä päätöstä.
- Kouluverkko ja koulukiinteistö käsitellään samassa päätöksessä. Niiden suhdannaisvaikutukset toisiinsa ovat merkittävät kunnan taloudessa ja täten huomioitava päätöksenteossa. Vaikutukset ylettyvät talouden tasapainottamisohjelmaan saakka.
- Valmistelussa tulee huomioida elinvoimaisuus ja Kerkonkosken kylän jatkokehittäminen tulevina vuosina.
- Tämän lisäksi Kerkonjoen koulun lakkauttaminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä kohtaa, kun:
1. Matti Lohen koululla voidaan siirtyä ongelmitta alakoulun puolella yhdysluokkiin, ja Kerkon koululla ei voida toteuttaa kahta yhdysluokkaa.
2. Hankkeiden tulokset on saatu toimeenpantua käytäntöön. Hankkeet ovat ”Kerkolle kylään -hanke” ja käynnissä oleva ”Älykkäät kylät-hanke”, joka kestää vuoden 2025 loppuun saakka.
3. Lisäksi Rautalammin kunta on mukana Verkostoperuskoulu-hankkeessa (UKK3.0), jonka toimeenpano alkaa noin 5 vuoden päästä. Tällä hankkeella itsellään on jo mahdollisuus vaikuttaan kunnan talouteen merkittävästi strategisten tunnuslukujen osalta. Eli tämä aika annetaan Kerkonkosken kylälle.

Jouni Juhala, Linda Nissinen ja Jarmo Karjalainen kannattivat esitystä.

Puheenjohtaja ilmoitti, että koska on tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun, on seuraavien puhujien rajoitettava puheenvuoronsa koskemaan vain tätä ehdotusta. Matti Kärkkäinen esitti, että asian käsittelyä jatketaan. Jouko Korhonen, Tuomo Hänninen ja Anne Karhunen kannattivat esitystä.

Koska oli tehty kaksi toisistaan poikkeavaa, kannatettua esitystä, puheenjohtaja päätti, että asiasta äänestetään. Ne, jotka kannattavat Tiina Purasen esitystä, äänestävät "ei". Ne, jotka kannattavat Matti Kärkkäisen esitystä, äänestävät "jaa".

Suoritetussa nimenhuuto äänestyksessä Tiina Purasen esitystä kannattivat Jussi Herranen, Jouni Juhala, Jarmo Karjalainen, Hanna Kosonen, Linda Nissinen, Tiina Puranen ja Jouko Turpeinen. Matti Kärkkäisen esitystä kannattivat Senja Hallivuori, Tuomo Hänninen, Reino Jäntti, Anne Karhunen, Tomi Karttunen, Hannu Keinänen, Jouko Korhonen, Sinikka Korhonen, Mika Koukkari, Matti Kärkkäinen, Kari Laitinen, Henna Suosaari ja Tuulikki Tiihanoff.

Puheenjohtaja totesi, että äänin 13-7 asian käsittelyä jatketaan.

Linda Nissinen esitti, Kerkon koulua ei nyt lakkauteta. Annetaan meneillään oleville kehityshankkeille aikaa vaikuttaa. Realistinen aika näille on noin 5 vuotta. Mikäli viiden vuoden päästä kehityssuunta ei ole parempaan päin, on koulun lakkautus ajankohtainen. Ehdotusta kannattivat Jouni Juhala, Linda Nissinen ja Jarmo Karjalainen.

Koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeava, kannatettu esitys, puheenjohtaja päätti, että asiasta äänestetään. Ne, jotka kannattavat pohjaesitystä, äänestävät "jaa", ne jotka kannattavat Linda Nissisen esitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä pohjaesitystä kannattivat Senja Hallivuori, Tuomo Hänninen, Reino Jäntti, Anne Karhunen, Tomi Karttunen, Hannu Keinänen, Jouko Korhonen, Sinikka Korhonen, Mika Koukkari, Matti Kärkkäinen, Kari Laitinen, Henna Suosaari ja Tuulikki Tiihanoff.

Linda Nissisen esitystä kannattivat Jussi Herranen, Jouni Juhala, Jarmo Karjalainen, Hanna Kosonen, Linda Nissinen, Tiina Puranen ja Jouko Turpeinen.

Puheenjohtaja totesi, että äänin 13-7 pohjaesitys on tullut päätökseksi. Kerkonjoen koulun lakkautetaan lukuvuoden 2024–2025 jälkeen 31.07.2025 alkaen. Lisäksi kunnanvaltuusto päätti yhden oppilaaksiottoalueen muodostamisesta Rautalammin kunnan perusopetukseen 01.08.2025 alkaen;​​ oppilaaksiottoalue kattaa koko kunnan.

 

Asiantuntijoina kuultiin kunnanjohtaja Anu Sepposta ja hyvinvointi- ja sivistysjohtaja Matti Vänttistä.

Eriävä mielipide

  • Tiina Puranen, Linda Nissinen, Jouni Juhala, Jarmo Karjalainen, Jussi Herranen ja Jouko Turpeinen jättivät eriävän mielipiteen:


    Tätä kouluverkkoa perustellaan talouden näkökulmasta ja isossa kuvassa. Isossa kuvassa taloutta ei ole perusteltu päättäjille millään tavalla. Osa päättäjistä ja kuntalaisista on pyytänyt selvitystä ja vaihtoehtoja, mitä tyhjälle kiinteistölle tapahtuu. Meille on kerrottu, että nyt puhumme vain koulusta. Eli emme tiedä, emmekä puhu isosta taloudellisesta kuvasta, vaan yksittäisistä asioista. Toisesta säästetään, toisaalle haetaan lisämäärärahaa.


    Olemme eläneet vuoden niin, että emme ole saaneet mitään tietoa kunnan taloudellisesta tilanteesta. Tai nyt voi sanoa, että sekavaa tietoa. Me päättäjät toimimme virkavastuulla ja meidän on mahdotonta tehdä päätöksiä, ettemme tiedä talouden tunnuslukuja.
    Siksi esitimme, että Kerkon koulua ei nyt lakkauteta. Annetaan meneillään oleville kehityshankkeille aikaa vaikuttaa. Realistinen aika tälle on noin 5 vuotta. Mikäli viiden vuoden päästä kehityssuunta ei ole parantunut, on koulun lakkautus ajankohtainen.


    Rautalammilla 23.9.2024
    Linda Nissinen, Jussi Herranen ,Jouni Juhala, Jarmo Karjalainen ,Tiina Puranen  ja Jouko Turpeinen.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.