Nuorisovaltuusto, kokous 12.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Yhteisvastuukeräys 2023

RauDno-2024-152

Perustelut

Yhteisvastuukeräys on Suomen ev.-lut. kirkon vuosittainen suurkeräys. Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräys keräsi varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn teemalla ”Nuoret väkivaltaisessa maailmassa”. Väkivaltarikollisuus on lisääntynyt ja vuonna 2021 kouluväkivaltaa koki viikoittain Suomessa 39 000 lasta. Väkivalta näkyy myös vapaa-ajalla ja sosiaalisessa mediassa.

Yhteisvastuu käynnistyi 5.2., ja aktiivinen keräysaika Rautalammilla oli kevätkaudella 2023, mutta keräysaikaa on ollut vuoden loppuun asti. Tuotosta 60% ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi maailman katastrofien keskelle.
20% keräystuotosta jää Rautalammille ja 20% Aseman Lapset ry:lle koulu- ja nuorisoväkivallan ehkäisemiseen ja vähentämiseen.

Ehdotus

Rautalammin seurakunnan diakoni Niina Leppänen keskustelee RauNon kanssa heille jäävästä keräyksen summasta ja sen mahdollisista käyttökohteista.

Päätös

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta RauNo saa 400 euroa. RauNo päätti kysyä tarjouksia kokemusasiantuntijoista, aiheina kiusaamisen ja väkivallan ehkäisy. Tuotto käytettävä vuoden 2024 loppuun mennessä.