Sivistyslautakunta (lakkautettu 17.8.2021), kokous 3.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Matka Finnskogiin 11.-16.7.2019

RauDno-2019-305

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnalla on ollut pitkään ystävävyyskuntasuhteet Norjaan Gruen ja Ruotsin Torsbyn kuntaan, jotka ovat niin sanottua metsäsuomalaisaluetta. Metsäsuomalaiset lähtivät Rautalammin vanhan hallintopitäjän alueelta 1580-luvulta alkaen asuttamaan Ruotsin ja Norjan ns. suomalaismetsiä. Nykyään alueella on yhä jäljellä metsäsuomalaisten rakennuksia ja paikannimiä, jotka muistuttavat suomen kielestä. Alueen kyliä kutsutaan yhä suomalaiskyliksi ja niiden metsiä suomalaismetsiksi. Ruotsin ja Norjan suomalaismetsien alueelta on käynyt vieraita Rautalammilla säännöllisesti 1960-luvulta lähtien ja rautalampilaiset ovat vierailleet aktiivisesti suomalaismetsäalueella. Viime vuosina yhteydenpito on ollut hieman vähäisempää. Sukututkimuksen uudet mahdollisuudet, kuten DNA-tutkimus, ovat kuitenkin jälleen kasvattaneet kiinnostusta suomalaisiin juuriin.

Norjassa Gruen kunnan Svullryan kylässä on järjestetty ns. tasavaltalaispäiviä 50 vuoden ajan. Tuolloin Svullrya julistautuu itsenäiseksi suomalaiseksi tasavallaksi perinteisine suomalaistapoineen. Rautalammin kunta on saanut kutsun osallistua tasavaltaispäivien 50-vuotisjuhlaan www.finnskogdagene.no, jotka järjestetään 12.-14.7.2019.

Rautalammin kunta on yhteistyössä Rautalammin Historiallisen yhdistyksen kanssa valmistellut retkeä tasavaltalaispäiville 11.-16.7.2019. Retken hinta on noin 680 euroa/lähtijä. Linja-autoon mahtuu 20 matkalaista. 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää edustajien lähettämisestä Tasavaltaispäiville järjestettävälle matkalle 11.-16.7.2019. Kunnanhallitus päättää nimetä vierailusta vastaavaksi henkilöiksi sivistysjohtaja Olli Lipposen sekä kunnan edustajat matkalle. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti, että asiaan palataan seuraavassa kokouksessa.

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 6.5.2019 Finnskogissa järjestettävien Tasavaltaispäivien ohjelmaa ja kunnan edustajien nimeämistä ko. päiville. Asiaan päätettiin palata seuraavassa kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää nimetä 1-2 luottamushenkilöedustajaa Finnskogin Tasavaltalaispäiville 11.- 16.7.2019.

Päätös

Kunnanhallitus valitsi valtuuston varapuheenjohtajan Juho Pahajoen edustajaksi matkalle Finnskogin  Tasavaltalaispäiville. Lisäksi kunnanhallitus päätti esittää sivistyslautakunnalle, että se nimeää lautakunnan edustajan ko. matkalle.

Valmistelija

  • Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnalla on ollut pitkään ystävävyyskuntasuhteet Norjaan Gruen ja Ruotsin Torsbyn kuntaan, jotka ovat niin sanottua metsäsuomalaisaluetta. Metsäsuomalaiset lähtivät Rautalammin vanhan hallintopitäjän alueelta 1580-luvulta alkaen asuttamaan Ruotsin ja Norjan ns. suomalaismetsiä. Nykyään alueella on yhä jäljellä metsäsuomalaisten rakennuksia ja paikannimiä, jotka muistuttavat suomen kielestä. Alueen kyliä kutsutaan yhä suomalaiskyliksi ja niiden metsiä suomalaismetsiksi. Ruotsin ja Norjan suomalaismetsien alueelta on käynyt vieraita Rautalammilla säännöllisesti 1960-luvulta lähtien ja rautalampilaiset ovat vierailleet aktiivisesti suomalaismetsäalueella. Viime vuosina yhteydenpito on ollut hieman vähäisempää. Sukututkimuksen uudet mahdollisuudet, kuten DNA-tutkimus, ovat kuitenkin jälleen kasvattaneet kiinnostusta suomalaisiin juuriin.

Norjassa Gruen kunnan Svullryan kylässä on järjestetty ns. tasavaltalaispäiviä 50 vuoden ajan. Tuolloin Svullrya julistautuu itsenäiseksi suomalaiseksi tasavallaksi perinteisine suomalaistapoineen. Rautalammin kunta on saanut kutsun osallistua tasavaltaispäivien 50-vuotisjuhlaan www.finnskogdagene.no, jotka järjestetään 12.-14.7.2019.

Rautalammin kunta on yhteistyössä Rautalammin Historiallisen yhdistyksen kanssa valmistellut retkeä tasavaltalaispäiville 11.-16.7.2019. Retken hinta on noin 680 euroa/lähtijä. Linja-autoon mahtuu 20 matkalaista. 

 

Kunnanhallitus on päättänyt 20.5. kokouksessa esittää sivistyslautakunnalle, että se nimeää lautakunnan edustajan ko. matkalle. 

 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Sivistyslautakunta nimeää edustajaksi yhden jäsenistään tasavaltalaispäiville 11.-16.7.2019. Kunta maksaa osallistujan matkakustannukset. 

 

Päätös

Sivistyslautakunta päättää nimetä puheenjohtaja Anu Hotin lautakunnan edustajaksi.