Vanhus- ja vammaisneuvosto, kokous 26.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Hyvinvointialueen ikäihmisten neuvoston varaedustajien nimeäminen

RauDno-2022-479

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Laissa hyvinvointialueesta (611/2021, 32§) säädetään hyvinvointialueen lakisääteisistä vaikuttamistoimielimistä: vammaisneuvostosta, vanhusneuvostosta ja nuorisovaltuustosta. Lain mukaan vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Toimielimet kootaan tämän mukaisesti. Nimeämiset viedään seuraavalla prosessilla läpi.

1.8- 31.9.2022
Kunnan nuorisovaltuustosta tai vastaavasta ryhmästä valitaan yksi henkilö/kunta. Toimikausi on vain vuoden mittainen, joten toimintaa voidaan viedä jouhevammin eteenpäin ilman varahenkilöitä.

Kuntien vammaisneuvostot ja vanhusneuvostot valitsevat kukin kaksi henkilöä hyvinvointialueen vastaaviin toimielimiin. Mikäli kunnassa on vanhus- ja vammaisneuvosto, tulee valittavaksi kaksi henkiöä hyvinvointialueen ikäihmisten neuvostoon ja kaksi henkilöä hyvinvointialueen vammaisneuvostoon. Tehtävä on aluevaltuustokauden mittainen. Valittavissa henkiöissä olisi tärkeä se. ett' je edustavat eri järjestöjä tai taustaorganisaatioita. Kokonaisuutta huomioitaessa hyvinvointialueen neuvostosta halutaan tehdä monipuolinen. Se kumpi valituista henkilöstä on varsinainen ja kumpi vara, määräytyy lopullista esitystä tehtäessä. 

1.10.- 30.10.2022
Käydään keskustelut tasapainoisista esityksistä neuvostoiksi ja nuorisovaltuustoksi. Nuorisovaltuuston osalta tehdään avoin haku kriteereillä, jotka päätetään kunnista tulleiden vaikuttamistoimielinjäsenten kesken. Kuusi henkilöä nimitetään tämän prosessin avulla.
 

Marraskuun aikana
Aluehallitus nimeää neuvostot ja nuorisovaltuuston.1.1.2023 eteenpäin vaikuttamistoimielimet aloittavat työnsä. 

Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus teki 13.6.2022 päätöksen hyvinvointialueen lakisääteisten vaikuttamistoimielimien nimittämisen käynnistämisestä. Nimeämispyyntö koskee Pohjois- Savon hyvinvointialueen ikäihmisten neuvostoa, Pohjois- Savon hyvinvointialueen vammaisneuvostoa sekä Pohjois- Savon nuorisovaltuustoa. Nämä toimielimet aloittavat toimintansa 1.1.2023. Kunnallisia vaikuttamistoimielimiä pyydettiin nimeämään oman edustajansa vastaavaan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimeen 

Rautalammin Nuorisovaltuusto RauNo kokouksessaan 16.8.2022 valinnut edustajakseen Pohjois-Savon nuorisovaltuustoon Henna Suosaaren. 

Rautalammin Vanhus- ja vammaisneuvosto esitti kokouksessaan 20.9. hyvinvointialueen ikäihmisten neuvostoon varsinaiseksi jäseneksi Tuulikki Tiihanoffin ja varajäseneksi Marketta Virtaa.

Rautalammin Vanhus- ja vammaisneuvosto esitti kokouksessaan 20.9. Vammaisneuvostoon varsinaiseksi jäseneksi Leena Pakarista ja varajäseneksi Sari Hintikka-Varista. 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että

1) Rautalammin Nuorisovaltuusto RauNon edustajaksi Pohjois-Savon nuorisovaltuustoon valitaan Henna Suosaari. 

2) Rautalammin Vanhus- ja vammaisneuvoston edustajaksi Pohjois-Savon hyvinvointialueen ikäihmisten neuvoston varsinaiseksi jäseneksi valitaan Tuulikki Tiihanoff ja varajäseneksi Marketta Virta.

3) Rautalammin Vanhus- ja vammaisneuvoston edustajaksi Pohjois-Savon Vammaisneuvostoon varsinaiseksi jäseneksi valitaan Leena Pakarinen ja varajäseneksi Sari Hintikka-Varis.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. Pykälä tarkistettiin kokouksessa.

Tuulikki Tiihanoff jääväsi itsensä ja hän poistui kokoushuoneesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Valmistelija

  • Pirkko Annala, hallintosihteeri, pirkko.annala@rautalampi.fi

Perustelut

Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallitus nimesi vuoden 2022 lopulla hyvinvointialueen ikäihmisten neuvoston vuosille 2023-2025. Kuntien vanhus- ja vammaisneuvostot olivat kukin esittäneet varsinaisen ja varaedustajan ikäihmisten neuvostoon. 

Rautalammilta varsinaisena jäsenenä neuvostoon nimettiin Tuulikki Tiihanoff ja varajäseneksi nimettiin Marketta Virta. Marketta Virta on sittemmin on jättänyt Rautalammin vanhus- ja vammaisneuvoston tehtävät. Rautalammilta on näin ollen tarve nimetä uusi varajäsen hyvinvointialueen ikäihmisten neuvostoon.

Ehdotus

Rautalammin vanhus- ja vammaisneuvosto nimeää uuden varajäsenen Tuulikki Tiihanoffille ikäihmisten neuvostoon. 

Päätös

Vanhus- ja vammaisneuvosto esittää ja pyytää kunnanhallitusta nimeämään Pohjois-Savon hyvinvointialueen ikäihmisten neuvostoon Tuulikki Tiihanoffin varajäseneksi Irmeli Virran.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.