Tekninen lautakunta, kokous 11.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Vahingonkorvausvaatimuksen jatkokäsittely

RauDno-2023-371

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Perustelut

Teknisen lautakunnan kokouksessa 8.6.2023 käsiteltiin vahingonkorvausvaatimusta seuraavanlaisesti:

”Syksyllä 2022 asennettiin Toholahden sillan viereistä vanhan painevesiputken viereen uusi painevesiputki.

Vanha putki on asennettu noin 60- luvulla eikä tuolloin, tai muulloin ole laitettu paikalla sijaitsevalle kiinteistölle putkea rasitteeksi.

Syksyllä 2022 työssä ollut työnjohtaja ei ole enään kunnan palveluksessa.

Toimenpiteessä mukana olleet työmiehet tekivät työtä käskystä eikä heitä oltu tiedostettu että putki kulkee yksityisten ihmisten kiinteistöllä.

Nyt kiinteistön omistajat vaativat kunnan korvaamaan putken asentamisesta aiheutuneet kaivuu jäljet ja poistetut puut sekä poistamaan kaikki kunnan asentamat uudet ja vanhat putket.

Kyseessä on noin 300 neliön kokoinen alue.

Alkuperäisestä putken asentamisesta 60- luvulta ei ole löytynyt arkisto mitään sopimusta.”

Aiempaan lautakunnan päätökseen on saapunut vastaus vahingonkorvausvaatimuksen laatijalta (liitteenä).

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Käydään kokouksessa asiat lävitse ja laaditaan kirjallinen vastaus.

Päätös

Keskusteltiin asiasta, ja yhteenveto on pykälän liitteenä.

Ehdotetaan asianosaisille tapaamista lautakunnan kanssa tapahtumapaikalle.

Valmistelija

  • Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta ja asiaomistaja tapasivat 30.8.2023.

Tapaamisen jälkeisessä teknisen lautakunnan kokouksessa käsitellyssä pykälässä päätettiin tarjota asiaomistajille 2. eri vaihtoehtoa.

Asiaomistajat ilmoittivat hyväksyvänsä vaihtoehdon 2. "Kunta tarjoutuu ostamaan kiinteistön hintaan 1.500 €."  sillä ehdolla, että Sillankorvaan kuuluvat osuudet yhteisiin vesialueisiin eivät kuulu kauppaan ja kauppakirjaan tulee alla oleva teksti.

”Sillankorvaan 686-410-3-6 kohdistuvat osuudet yhteiseen vesialueeseen 686-410-876-1 ja 686-410-876-2 eivät kuulut kauppaan, vaan ne tulee rekisteriviranomaisten yhdistää seuraavasti:

  • Risto Pirhosen 1/4 osuus kiinteistöön Rite 297-478-2-128
  • Raija Pirhonen lahjoittaa 1/4 osuutensa Satu Pirhoselle liitettäväksi kiinteistöön Satumaa 686-402-6-65
  • Satu Pirhosen 1/4 osuus kiinteistöön Satumaa 686-402-6-65
  • Petteri Pirhosen 1/4 osuus kiinteistöön Mänty 297-478-2-126”

 

 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Tekninen johtaja ehdottaa että, tekninen lautakunta hyväksyy asiaosaisten ehdotuksen vesialueiden yhdistämisistä ja valtuuttaa teknisen johtajan laatimaan sekä allekirjoittamaan kiinteistöstä kauppakirjan.

Päätös

Hyväksytään kauppa siten että myyjän ehdotuksesta kauppaan ei sisälly oikeus yhteisiin vesialueisiin. 

Päätettiin että kauppakirjaan tehtävien muiden pyydettyjen merkintöjen osalta, myyjän pyyntöön ei suostuta.