Kunnanhallitus, kokous 14.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 179 Sivutoimisen S2-opettajan tehtävän muuttaminen päätoimiseksi S2-opettajan tehtäväksi

RauDno-2023-382

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi
Mervi Pulkkinen, Matti Lohen koulun rehtori, mervi.pulkkinen@rautalampi.fi

Perustelut

Määräaikaisen sivutoimisen S2-opettajan tehtävän muuttaminen määräaikaiseksi päätoimiseksi tehtäväksi:

Hyvinvointilautakunta käsitteli kokouksessaan 06.06.2023 määräaikaisen, sivutoimisen S2-opettajan tehtävän perustamista lukuvuodeksi 2023–2024.

Matti Lohen koululla on ollut kaksi erityisopettajan paikkaa haettavana maaliskuusta 2023 alkaen. Tehtäviin ei ole tullut hakemuksia.

Sivutoimisen S2-opettajan tehtävään palkattu henkilö olisi halukas ottamaan muutaman lisätunnin erityisopetusta. Näin voitaisiin paikata erityisopetuksen opettajavajetta. Tehtävä muuttuisi samalla päätoimiseksi, mutta olisi edelleen määräaikainen päättyen kuitenkin 31.07.2024. Kesäkuussa päätettyyn nähden kustannuslisä olisi noin 4000 €.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Hyvinvointivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että aiemmin päätetty määräaikainen, sivutoiminen S2-opettajan tehtävä muutetaan määräaikaiseksi, päätoimiseksi S2-tuntiopettajan tehtäväksi; tehtävä sisältää myös erityisopetusta. Viikkotuntimäärä olisi 16-17 viikkotuntia. Tehtävä päättyy 31.07.2024.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. 

Valmistelija

  • Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

Määräaikaisen sivutoimisen S2-​opettajan tehtävän muuttaminen määräaikaiseksi päätoimiseksi tehtäväksi:

Hyvinvointilautakunta käsitteli kokouksessaan 06.06.2023 määräaikaisen,​ sivutoimisen S2-​opettajan tehtävän perustamista lukuvuodeksi 2023–2024.

Matti Lohen koululla on ollut kaksi erityisopettajan paikkaa haettavana maaliskuusta 2023 alkaen. Tehtäviin ei ole tullut hakemuksia.

Sivutoimisen S2-​opettajan tehtävään palkattu henkilö olisi halukas ottamaan muutaman lisätunnin erityisopetusta. Näin voitaisiin paikata erityisopetuksen opettajavajetta. Tehtävä muuttuisi samalla päätoimiseksi,​ mutta olisi edelleen määräaikainen päättyen kuitenkin 31.07.2024. Kesäkuussa päätettyyn nähden kustannuslisä olisi noin 4 000 €.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää,​ että aiemmin päätetty määräaikainen,​ sivutoiminen S2-​opettajan tehtävä muutetaan määräaikaiseksi,​ päätoimiseksi S2-​tuntiopettajan tehtäväksi;​ tehtävä sisältää myös erityisopetusta. Viikkotuntimäärä olisi 16-​17 viikkotuntia. Tehtävä päättyy 31.07.2024.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.