Nuorisovaltuusto, kokous 14.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 WorldWideVanhamäki

RauDno-2023-130

Perustelut

WorldWideVanhamäki on Suonenjoen Vanhamäen hallinnoima uusi kansainvälisyyshanke, joka toimii Vesannon, Tervon, Rautalammin, Leppävirran ja Suonenjoen alueella. Hanke on vuoden mittainen ja saanut Leader-tukea Kehittämisyhdistys Mansikka ry:ltä. Hanke tekee yhteistyötä kuntien nuorisopalveluiden sekä lähes samalla alueella toimivan Nuoret mukaan! - hankkeen kanssa. Hankkeen tavoitteina on tuoda tietoa ja luoda mahdollisuuksia kansainvälisyyteen nuorille, nuorisotyöntekijöille ja yhdistyksille, luoda ja kehittää erilaisia toimintamalleja sekä luoda paikallisia ja aluellisia verkostoja ja hakea yhden ryhmän kanssa Erasmus+ -vaihtoa. Hanketyöntekijänä toimii Piia Pääkkö, joka saapuu esittelemään hanketta tarkemmin.

Ehdotus

RauNo keskustelee hankkeeseen liittyvistä asioista ja toiminnoista.

Päätös

RauNo merkitsi hankkeesta kerrotut asiat tietoonsa saatetuksi ja päätti osallistua omalta osaltaan hankkeen markkinointiin.


Muutoksenhaku

Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta ei saa tehdä. (Kuntalaki 410/2015 § 136)