Hyvinvointilautakunta, kokous 21.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Varhaiskasvatusmaksujen indeksikorotus 1.8.2022 alkaen

RauDno-2022-440

Valmistelija

  • Taina Pärnänen, päiväkodin johtaja, taina.parnanen@rautalampi.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein. Elokuun 2022 alusta voimaan tulevista varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksista on 13.12.2021 annettu opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus (1087/2021). Varhaiskasvatuksessa perittävät asiakasmaksut on tarkistettu opetustoimen hintaindeksillä ja maksun määräämisessä käytettävät tulorajat yleisellä ansiotasoindeksillä. Kunnassa tulee päättää siitä, miten indeksitarkistuksen vuoksi muuttuneet asiakasmaksut ja tulorajat vaikuttavat kunnassa perittäviin asiakasmaksuihin. Asiakkaille tulee tehdä uudet maksupäätökset, mikäli maksu muuttuu. Asiakasmaksujen osalta ylin perittävä maksu nousee nykyisestä 288 eurosta 295 euroon. Alin perittävä maksu nousee nykyisestä 27 eurosta 28 euroon. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 % nuorimman lapsen maksusta eli enintään 118 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ei koske yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta. Liitteess6ä maksutaulukko ja tarkempaa tietoa.

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi Solmari, perusturvajohtaja, kirsi.solmari@rautalampi.fi
  • Mervi Pulkkinen, Matti Lohen koulun rehtori, mervi.pulkkinen@rautalampi.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevan ohjeen sekä periä asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §:n perusteella tulorajojen mukaisesti, enimmäismaksujen suuruisina 1.8.2022 alkaen sekä hyväksyä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevan ohjeen sekä tarkennetun hinnoittelun.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.