Hyvinvointilautakunta, kokous 1.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Koulutoimen virat ja toimet -rakenne

RauDno-2022-306

Perustelut

Rautalammin koulutoimessa on selvitetty koulujen olemassa olevat virat ja toimet. Prosessin aikana havaittiin, että kunnassa on olemassa olevia, mutta täyttämättä jääneitä virkoja, ja joidenkin viranhaltijoiden voitiin katsoa olevan kahdessa eri tehtävässä. Kuntalain (410/2015) mukaan, jos virkaa ei täytetä, tulee se lakkauttaa. Sama koskee myös kunnallisia toimia. 

Esityksen liitteenä olevassa taulukossa on listattu vakituiset virat, vakinaiset tuntiopettajat, määräaikaiset virat,  sivutoimiset tuntiopettajat ja koulunkäynninohjaajan vakinaiset ja määräaikaiset toimet. 

Sivistysjohtaja ehdottaa, että esityksen liitteenä oleva rakenne koulutoimen viroista ja toimista hyväksytään, täyttämättä jääneet virat ja toimet lakkautetaan, luokanopettajan virka, virkanumero 0036, muutetaan päätoimisen tuntiopettajan (resurssiopettaja) tehtäväksi ja täytetään 1.8.2022 alkaen, Kerkonjoen koululta tehdään yhden luokanopettajan viran, virkanumero 0032, siirto Matti Lohen koululle

Resurssiopettajan tehtävä on Matti Lohen koulun arjen sujuvuuden kannalta olennainen. Resurssiopettaja tulisi hoitamaan sijaisuuksia, joita isossa opettajayhteisössä on päivittäin. Resurssiopettajan turvin myös sijaistunneille saataisiin pedagogista osaamista ja aiemmin sijaisuuksia hoitaneet koulunkäynniohjaajat voivat keskittyä ohjaajan tehtäviin. 

 

 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Hyvinvointilautakunta päättää

  1. hyväksyä ja esittää edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle rakenteen koulutoimen virkojen ja toimien osalta.
  2. esittää kunnnahallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle koulutoimen täyttämättömien, myös niiden joiden tietoja ei saatu selville virkojen lakkauttamista. 
  3. esittää luokanopettajan viran 0036 muuttamista päätoimisen tuntiopettajan (resurssiopettaja) tehtäväksi ja samalla täyttöluvan myöntämistä kyseiseen tehtävään 1.8.2022 alkaen. 
  4. esittää luokanopettajan viran 0032 siirtämistä Kerkonjoen koululta Matti Lohen koululle 1.8.2022 alkaen.  

Päätös

Hyväksytään esityksen mukaisesti

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan hyvinvointilautakunta
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.