Kunnanhallitus, kokous 16.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 120 Sivistysosaston johtamisjärjestelyt

RauDno-2022-229

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Perustelut

Sivistysosasto on muutosten edessä koulujen oppilasmäärän ja kunnan väkiluvun laskiessa. Osaston toimintaan vaikuttaa välillisesti vuoden 2023 alussa voimaan astuva alueuduudistus, joka lisää kuntien vastuuta hyvinvoinnin edistämistyössä. Kuten jo aiemmin on todettu, Rautalammin kuntaa koettelevat suuret taloudelliset haasteet. Toisaalta kustannuksia on pakko karsia, mutta samalla tulee huolehtia siitä, että hyvinvoinnin edistämiseen ja kunnan kasvatus-, opetus- ja muihin palveluihin turvataan riittävätä taloudelliset- ja henkilöstöresurssit. 

Sivistysjohtaja- lukion rehtori on irtisanoutunut tehtävästään 1.8.2022. Voimassa olevat virat tulee lain mukaan joko täyttää tai lakkauttaa. 

Sivistysjohtaja ehdottaa, että:

  1. sivistysjohtaja-lukion rehtori yhdistelmävirka lakkautetaan 1.8.2022 alkaen. 
  2. lukion rehtorin ja vararehtorin tehtävät täytetään sisäisesti määräajaksi 1.8.2022-31.7.2023 niin, että sekä rehtorin että vararehtorin tehtävään valitaan henkilöt koulun sisältä. Lukion rehtorin tehtävä yhdistetään määräajaksi opinto-ohjaajan tehtävään, jolloin henkilö hoitaa sekä opinto-ohjaajan että rehtorin tehtäviä lukuvuoden 2022-2023. Vt. rehtori-opinto-ohjaaja valitsee itselleen vararehtorin hyvinvointilautakunnan (23.3.2022 § 33) myöntämän valtuuden mukaisesti. 
  3. Perustetaan uusi hyvinvointijohtajan tehtävä lautakunnassa 11.5.2022 käydyn keskustelun perusteella. Viran perustaminen vaatii tehtävien uudelleenjärjestelyä sivistysosaston hallinnossa sekä vapaa-aika- ja kulttuuritoimen koko henkilöstössä. 
  4. Koko koulutoimen rehtoripalvelut keskitetään 1.8.2023 yhdelle rehtorille. Tässä yhteydessä kouluille valitaan apulaisrehtorit (OTO), joiden työnkuvasta ja tehtäväkohtaisesta korvauksesta päätetään 1.8.2022 alkavan lukuvuoden aikana. Yhden rehtorin mallia varten luodaan kuntaan uusi rehtorin virka ja muut olemassa olevat rehtorien ja koulujen johtajien virat lakkautetaan. 
  5. Käynnistettään yt-menettely muutosten toteuttamiseksi. 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 5.4.2022 päättänyt, että Kerkonjoen koulun tilannetta tarkasteellaan uudelleen vuoden 2023 alussa. Kunnan taloudellinen tilanne, sekä oppilasmäärän kehitys tarkoittavat sitä, että, että Kerkonjoen koulun lakkauttamisen ja sitä seuraavien henkilöstöä ja toimintaa koskevien muutosten suunnittelu on edessä lukuvuoden 2022-2023 aikana. Näihin muutoksiin tulee varautua jo nyt tehtävillä päätöksillä.  

Tiedossa on, että perusopetuksen rehtoripalvelut keskitetään valtuuston 5.4.2022 §16 päätöksellä Matti Lohen koulun rehtorille 1.8.2022 alkaen. 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Hyvinvointilautakunta antaa esityksen sivistysosaston henkilöstörakenteesta ja johtamisjärjestelmästä kokouksessaan 11.5.2022 ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallituksessa sekä -valtuustossa. Hyvinvointilautakunta esittää myös yt-menettelyn käynnistämistä muutosten läpiviemiseksi.

Päätös

Tiina Puranen esitti, että sivistysjohtaja-lukion rehtori virka avataan mahdollisimman pikaisesti määräajaksi 31.7.2023 saakka, ja että samalla käynnistetään laaja palveluverkkoselvitys Suonenjoen kaupungin kanssa, jossa selvitetään kuntien välisen sivistystoimen yhteistyön mahdollisuudet palveluiden järjestämiseksi ja toimintojen yhdistämiseksi. Samalla hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että palveluverkkoselvitys käynnistetään koskien kaikkia kunnan toimintoja. 

Lautakunta äänesti pohjaesistyksen ja Tiina Purasen ehdotuksen välillä. Purasen ehdotus voitti äänin 5-1. 

Valmistelija

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Sote-uudistuksen jälkeinen kunta on täysin erilainen maailmansa, jossa korostuvat osallistaminen, verkostojen hyödyntäminen ja uudenlaiset kumppanuudet. Luonnollisesti elinkeino-, työllisyys-, hyvinvointi-, elinympäristö- ja sivistysrooli korostuvat.

Kunta joutuu hakemaan uudestaan oman merkityksensä sekä uudenlaiset toimintamallit ja tavat toimia samalla, kun se voi suunnata resurssinsa uudella tavalla. Tämä kaikki edellyttää, että monet kunnan palvelut ja myös tehtävänkuvat tulee miettiä uudelleen ja uutta aikaa vastaaviksi.

Rautalammin kunnan sivistysosasto on  jo tällä hetkellä muutosten edessä koulujen oppilasmäärän ja kunnan väkiluvun laskiessa. Lisäksi kunnassa on suuria taloudellisiat haasteita. Samaan aikaan kunnan tulee pystyä vastaamaan mahdollisimman hyvin uuden kunnan haasteisiin ja kuntalaisten odotuksiin. Toisaalta kustannuksia on pakko karsia, mutta samalla tulee huolehtia siitä, että hyvinvoinnin edistämiseen ja kunnan kasvatus-, opetus- ja muihin palveluihin turvataan riittävätä taloudelliset- ja henkilöstöresurssit. Koko kunnan henkilöstön osalta on aloitettu tehtävänkuvien kartoittaminen, jotta  muuttuvan kunnan haasteisiin voidaan mahdollisimman hyvin vastata. Sivistysosastolla on irtisanoutumisten seurauksena mahdollisuus aloittaa uusien toimenkuvien toteuttaminen ensimmäisenä. Tätä mahdollisuutta on syytä viipymättä alkaa toteuttamaan sillä tulevaisuudessa voittajia ovat kunnat, jotka pystyvät mukautumaan ja muotoilemaan tehtävät ja palvelut uusien odotusten mukaisesti nopeasti. Lisäksi hyvinvointilautakunnan esittämässä päätösehdotuksessa on suuri vaara, ettei virkaa saada täytettyä määräaikaisuudella. Lisäksi uudelle viranhaltijalle  jäisi perehtymisensä ohella  osastoa koskevien järjestelyiden läpivienti,  mikä lisää tehtävän haasteellisuutta entisestään. Sivistysosastolla on tehty pohjatyötä ja todettu, että nykyisten vapautuneiden virkojen tehtävän sisältöä olisi perusteltua muuttaa jo  muutenkin puhumattakaan siitä mitä tulevat kuntauudistukset tuovat tullessaan.

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanjohtajan päätösehdotus on, että kunnanhallitus hyväksyy sivistysjohtajan tekemän alkuperäisen esityksen mukaisen etenmismallin ja esittää sitä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi  :

  1. sivistysjohtaja-lukion rehtori yhdistelmävirka lakkautetaan 1.8.2022 alkaen. 
  2. lukion rehtorin ja vararehtorin tehtävät täytetään sisäisesti määräajaksi 1.8.2022-31.7.2023 niin, että sekä rehtorin että vararehtorin tehtävään valitaan henkilöt koulun sisältä. Lukion rehtorin tehtävä yhdistetään määräajaksi opinto-ohjaajan tehtävään, jolloin henkilö hoitaa sekä opinto-ohjaajan että rehtorin tehtäviä lukuvuoden 2022-2023. Vt. rehtori-opinto-ohjaaja valitsee itselleen vararehtorin hyvinvointilautakunnan (23.3.2022 § 33) myöntämän valtuuden mukaisesti. 
  3. Perustetaan uusi hyvinvointijohtajan tehtävä lautakunnassa 11.5.2022 käydyn keskustelun perusteella. Viran perustaminen vaatii tehtävien uudelleenjärjestelyä sivistysosaston hallinnossa sekä vapaa-aika- ja kulttuuritoimen koko henkilöstössä. 
  4. Koko koulutoimen rehtoripalvelut keskitetään 1.8.2023 yhdelle rehtorille. Tässä yhteydessä kouluille valitaan apulaisrehtorit (OTO), joiden työnkuvasta ja tehtäväkohtaisesta korvauksesta päätetään 1.8.2022 alkavan lukuvuoden aikana. Yhden rehtorin mallia varten luodaan kuntaan uusi rehtorin virka ja muut olemassa olevat rehtorien ja koulujen johtajien virat lakkautetaan. 
  5. Käynnistettään yt-menettely muutosten toteuttamiseksi. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti, että nimetään työryhmä, joka valmistelee asiaa eteenpäin. Työryhmään kuuluvat kunnanhallituksen puheenjohtaja, sivistysjohtaja, kunnanjohtaja, hyvinvointilautakunnan pj. sekä koulujen rehtorit. Työryhmän tehtävänä on mm. hahmotella uudet tehtäväkuvat, arvioida kustannusvaikutukset, muutostarpeet hallintosääntöön yms. Työryhmä esittelee työnsä  tulokset kunnanvaltuustolle iltakoulussa 6.6.

Asiantuntijana kuultiin sivistysjohtaja Olli Lipposta.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.