Kunnanhallitus, kokous 16.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 118 Pappilanpellon Lämpö Oy loppuselvitys

RauDno-2022-241

Valmistelija

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Perustelut

Kuvaus:

Rautalammin Pappilanpellon Lämpö Oy on Rautalammin kunnan osakkuusyhtiö. Rautalammin kunta omistaa yhtiöstä 140 osaketta (70%) ja Rautalammin Rakennus Oy 60 osaketta (30%).

Yhtiö on aikanaan perustettu hallitsemaan lämmöntuotantoa ja -jakelua Pappilanpellon rivitaloalueella, jossa yhtiön asiakkaana oli kaikkiaan seitsemän taloyhtiötä.

Yhtiön omistaman lämpöputken elinkaaren todettiin olevan lopussa, mikä aiheutti suuren riskin. Lisäksi yhtiön hallinto oli vuodesta 2000 alkaen merkittävältä osin hoitamattomassa tilassa. Osakkeenomistajat ryhtyivät toimiin vuoden 2018 aikana ja seuraavana vuonna 2019  yhtiölle valittiin uusi hallitus sekä tehtiin tarvittavat muutokset yhtiöjärjestykseen ja rekisteröitiin sekä muutokset että uusi hallitus kaupparekisteriin. Uuden hallituksen johdolla yhtiö irtisanoi taloyhtiöiden lämpösopimukset ja edesauttoi osaltaan asiakkaiden siirtymistä Savon Voiman kaukolämpöasiakkaiksi. Kunta osallistui sopimus- ja rahoitusjärjestelyiden sopimusneuvotteluihin Savon Voiman kanssa jotta taloyhtiöille saatiin sopivat järjestelyt aikaiseksi.

Edellä kuvattujen muutosten myötä yhtiö kävi tarpeettomaksi ja yhtiössä aloitettiin alasajo. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa vuonna 2021 asetettiin yhtiö selvitystilaan 24.5.2021 alkaen. Selvitystilan aikana yhtiöllä ei ole ollut liiketoimintaa vaan kaikki toimet ovat liittyneet yhtiön alasajoon.

Osakeyhtiölain mukaisesti selvitysmenettely päättyy yhtiökokoukseen, jossa esitetään lopputilitys ja päätetään yhtiön purkautumisesta ja poistamisesta kaupparekisteristä.

Yhtiökokoukselle on esitetty, että osakkeenomistajat ottaisivat vastattavakseen yhtiön taseessa olevat siirtovelat. Yhtiökokousedustajan (tekninen johtaja Janne Martiskainen) edustusvaltuus ei riitä allekirjoittamaan pöytäkirjaa, jossa osakkeenomistajalle tulee vastattavaksi yhtiön velkoja. Taseeseen merkittyjen siirtovelkojen määrä on kaikkiaan 8.395,00 euroa, joka osakeomistusten suhteessa tarkoittaisi Rautalammin kunnan osalta 5.876,50 euroa.

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)
- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta
- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että

  1. Rautalammin kunta katsoo, ettei se ole velvollinen ottamaan vastattavakseen yhtiön velkoja, vaan velat on katsottava vanhentuneiksi
  2. Selvitysmiehelle omistajaohjauksellisesti ehdotetaan, että yhtiön taseesta alaskirjataan vanhentuneet siirtovelat ja viimeiselle yhtiökokoukselle ehdotetaan yhtiön purkamista velattomana
  3. Rautalammin kunta voi osakeomistuksensa mukaisella osuudella osallistua ainoastaan kohtuullisten selvityskulujen maksamiseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.