Kunnanhallitus, kokous 16.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 115 Työhyvinvoinnin edistäminen

RauDno-2022-202

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Viime vuoden puolella tehtiin valtuustoaloite, jossa esitettiin huoli kunnan henkilöstön jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Kunnanhallitusta pyydettiin selvittämään, mitä toimenpiteitä johdon toimesta on tehty ja tullaan tekemään. Kunnan henkilöstön jaksamiseen on kiinnitetty merkittävästi huomiota ja vaikka työterveyden huollon palveluita heikennettiin tämän vuoden alusta, säilytettiin silti Mielihuoli-palvelu, jonka piiriin on ohjattu henkilöstöä aktiivisesti. Eri toimialoilla on ollut myös toimialakohtaisia toimia työssäjaksamisen edistämiseksi.   Selvitystyö on aloitettu, mutta prosessi on vielä kesken.

Työsuojelupäällikkö ja kunnanhallituksen puheenjohtaja saivat  kunnanjohtajan selvityksen, jossa  viestittiin siitä, että myös koko johtoryhmän työhyvinvointi on heikentynyt ulkopuolisesta paineesta johtuen. Työsuojelupäälikkö käynnisti työsuojelulain perusteella ja kunnanhallituksen puheenjohtaja työantajan edustajana tiedon keruun, saadakseen käsityksen mistä on kysymys ja onko asia tuotava kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Aluehallintoviraston ja Kuntaliiton asiantuntijoita konsultointiin, jotta prosessi etenesi hallitusti.

Ulkopuolinen, henkilöstöasioiden asiantuntija kävi keskustelut hallituksen ja valtuuston puheenjohtajan kanssa ja keskustelujen tulokset purettiin kunnanhallituksen iltakoulussa 4.4.2022.

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, pitääkö nyt tehtyjen selvityksien perusteella tehdä jatkotoimia työhyvinvoinnin parantamiseksi. Mikäli päädytään jatkamaan prosessia, nimetäänkö työryhmä suunnittelemaan jatkotoimia, tarvitaanko ulkopuolinen konsultti, mikä on työterveyshuollon & työsuojelun rooli yms.

Päätös

Sari Hintikka-Varis esitti, että asia jätetään pöydälle. Esitystä ei kannatettu.

Puheenjohtaja esitti, että johtoryhmä ja kunnanhallitus istuu ulkopuolisen konsultin avustamana selvittämään miten hyvä työyhteisö rakennetaan ja miten parannetaan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välistä yhteistyötä. Anne Karhunen ja Sari Hintikka-Varis kannattivat esitystä.

Konsultit kilpailutetaan ja valintapäätöksen tekee kunnanhallitus.

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 19.4.2022 hankkia asiantuntija-apua  luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden ( johtoryhmä) yhteistyön parantamiseksi ja hyvän työyhteisön rakentamiseksi. Tarjouspyyntö lähetettiin neljälle konsultille, joilla oli kokemusta tilanteista, joissa henkilösuhteet ovat tulehtuneet, työhyvinvointi ja luottamus on heikentynyt. Konsulteilta pyydettiin ehdotus tarvittavista toimenpiteistä, suunnitelma miten edetään, aikataulu ja konsultin referenssit.

Tarjouspyyntö lähetettiin FCG:lle, Työterveyslaitokselle, Introspecta/ Laakkonen ja AMS Henkilöstöpalvelut Oy:lle. Jokaisen tarjoan kanssa käytiin taustakeskustelu.

Tarjouspyynnön mukaisesti valintakriteerinä on hinnaltaan edullisin ja se, mikä tarjous parhaiten vastaa tilaajan tarpeita. Hinnan painoarvo on 60% ja suunnitelman sisältö+referenssit 40%.

Määräaikaan mennessä tarjoukset saatiin Introspecta/ Laakkonen, FCG , Työterveyslaitos ja AMS Henkilöstöpalvelut Oy

Kaikki tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia, mutta ehdotukset prosessin sisällöstä ja työsuunnitelmat poikkeavat toisistaan. 

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Ehdotus annetaan kokouksessa, kunnanhallituksen  käymän keskustelun jälkeen.

Päätös

Puheenjohtaja esitti, että konsultiksi valitaan Työterveyslaitos, hintaan 12.250 €+alv. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.Työterveyslaitoksen työsuunnitelma vastaa parhaiten kunnan tarpeita. Lisäksi tarjous on kahdesta loppusuoralle valituista edullisin.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.