Sivistyslautakunta (lakkautettu 17.8.2021), kokous 20.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Toimivallan määräaikainen delegointi opetuksen järjestämiseksi mahdollisessa poikkeustilanteessa

RauDno-2020-666

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Perustelut

1.8.2020 alkaen perusopetus on lähiopetuksessa perusopetuslain mukaisesti, samoin lukiot lukiolain mukaisesti ja noudattavat Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 4.8.2020 antamia ohjeita. Ohjeet painottuvat käsi- ja aivastushygieniaan, siivoukseen, väljyyteen ja turvavälien pitämiseen. Lähtökohtana on normaali opetus ja yleiset hygieniaa, turvavälejä ja etäisyyksien pitämistä koskevat ohjeet.

Mikäli tartuntatautiviranomaisten arvion perusteella tartuntatautilakiin perustuen opetusta ei näillä toimilla voida turvallisesti järjestää tai mikäli yksittäinen oppilas, ryhmä, osa koulua, koko koulu tai useammat tai kaikki koulut joudutaan sulkemaan, käytetään perusopetuslain muutospykälää, jonka perusteella voidaan päättää poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä kuukaudeksi kerrallaan. Tällöin myös etäopetus on mahdollinen. Perusopetuslain pykälämuutos on voimassa 31.12.2020 saakka.

Perusopetuslain (682/1998) 20 a §:n 1 momentin (521/2020) mukaan, jos opetusta ei tartuntatautilain 58 §:n nojalla annettavan päätöksen johdosta voida järjestää turvallisesti lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, voidaan opetuksessa siirtyä opetuksen järjestäjän päätöksellä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä. Oppilaan oikeus opetukseen tulee turvata myös poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana. Lisäksi opetuksen järjestäjällä on velvollisuus muuna kuin lähiopetuksena annettavassa opetuksessa antaa kaikille oppilaille maksuton ateria.

Perusopetuslain muutos (521/2020), jolla 20 a § lisättiin lakiin, on voimassa määräaikaisesti vuoden 2020 loppuun ja sen tarkoituksena on nimenomaan mahdollistaa paikallinen päätöksenteko, jolla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäminen voidaan hoitaa turvallisesti epidemian aikanakin.

Päätöksen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä tekee opetuksen järjestäjä. Kun kunta on opetuksen järjestäjä, päätöksen siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin tekee kuntalain 90 §:n hallintosäännössä määritelty kunnan toimielin. Tämä päätös edellyttää tartuntalain § 58:n mukaista kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaavan toimielimen arviota tai päätöstä.

Opetuksen järjestäjän tulee poikkeuksellisia opetusjärjestelyjä koskevassa päätöksenteossa ja valmistelussa noudattaa tartuntatautilain mukaisiin päätöksiin mahdollisesti sisältyviä ehtoja. Kunnan tulee hyödyntää omaa lääketieteellistä ja tartuntatautien torjumiseen liittyvää osaamistaan tartuntatautilain 9 §:ssä määritellyn tehtävänsä mukaisesti ja toimia poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen arvioinnissa yhteistyössä tartuntatautiviranomaisten kanssa.

Poikkeukselliset opetusjärjestelyt eivät perusopetuslain 20 a §:n 4 momentin (521/2020) mukaan koske esiopetuksen oppilaita, perusopetuksen vuosiluokkien 1-3 oppilaita, erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita sekä valmistavan opetuksen oppilaita.

Yksittäisen oppilaan kohdalla voidaan lisäksi käyttää perusopetuslain § 18:n mukaisia erityisiä opetusjärjestelyjä, joista rehtori tekee oppilaskohtaisen viranhaltijapäätöksen.

Opetuksen järjestäminen poikkeavassa tilanteessa edellyttää tällä hetkellä sivistyslautakunnan kokoontumista ja päätöstä asiassa.

Hallintosäännön 124 §:n mukaan kokous voidaan pitää myös milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Hallintosäännön 125 §.n mukaan kokouskutsu ja esityslista toimielimen kokoukseen on lähetettävä kullekin luottamushenkilölle ja esittelijöille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Rautalammin kunnan hallintosäännössä § 27  määrittelee toimivallan siirtämisen ja delegoinnin seuraavasti:

Toimielin voi siirtää sille hallintosäännön tämän luvun määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle/viranhaltijalle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen.

Hallintosäännön toimivaltaa on eri kunnissa delegoitu viranhaltijoille tilanteessa, jossa palvelun järjestäminen edellyttää nopea reagointia joko valtakunnallisten ohjeiden tai paikallisen esim. tartuntataudeista vastaavan viranomaisen päätöksellään antamien ohjeiden toimeenpanossa.

Rautalammin kunnan hallintosäännössä (§ 26) on koulutuspalveluiden osalta määritelty sivistysjohtajan tehtävät ja ratkaisuvalta.

Lukiolaki mahdollistaa opetuksen antamisen myös etäopetuksena. Lukiolain 13 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä päättää koulutuksen järjestämisestä ja järjestämistavoista. Hallituksen esityksen perusteluissa lukiolaiksi (HE 41/2018) todetaan, että vaikka lähiopetusta on pidettävänä lähtökohtaisena järjestämismuotona, opetusta voidaan antaa koulutuksen järjestäjän päättämällä tavalla lähi-, etä- ja monimuoto-opetuksena.

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Sivistysjohtaja esitää, että sivistyslautakunta päättää: 

1)  delegoida sille kuuluvaa ratkaisuvaltaa siten, että sivistysjohtaja on perusopetuslain 20 a §:n mukaisesti oikeutettu päättämään opetuksessa siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä terveydenhuollon järjestämisestä vastaavan toimielimen tai viranhaltijan tartuntatautilain 58§:n tekemän päätöksen perusteella.  Poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana opetusta voidaan päätökseen perustuen järjestää osittain tai kokonaan muuna kuin lähiopetuksena etäyhteyksiä hyödyntäen. Lautakunnan delegointipäätös ratkaisuvallasta on voimassa Perusopetuslain pykälämuutoksen (521/2020) voimassaoloajan eli 31.12.2020 saakka. Poikkeavasta järjestelystä sivistysjohtaja tekee aina viranhaltijapäätöksen.

2) delegoida sille kuuluvaa ratkaisuvaltaa siten, että sivistyssjohtaja voi päättää lukion siirtymisestä määräaikaisesti, enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan etäopetukseen, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä terveydenhuollon järjestämisestä vastaavan toimielimen tai viranhaltijan tartuntatautilain 58§:n tekemän päätöksen perusteella.               

Lautakunnan delegointipäätös ratkaisuvallasta on voimassa lukukauden loppuun eli 31.12.2020 saakka. Poikkeavasta järjestelystä sivistysjohtaja tekee aina viranhaltijapäätöksen.

Päätös

Lautakunta päättää hyväksyä asian esityksen mukaisesti. 

Valmistelija

  • Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Perustelut

1.1.2021 alkaen perusopetus ja lukiokoulutus pyritään järjestämään lähiopetuksena perusopetuslain mukaisesti. Lisäksi lukio noudattaa Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.12.2020 päivittämiä ohjeita. Ohjeet painottuvat käsi- ja aivastushygieniaan, siivoukseen, väljyyteen ja turvavälien pitämiseen. Lähtökohtana on normaali opetus ja yleiset hygieniaa, turvavälejä ja etäisyyksien pitämistä koskevat ohjeet.

Mikäli tartuntatautiviranomaisten arvion perusteella tartuntatautilakiin perustuen opetusta ei näillä toimilla voida turvallisesti järjestää tai mikäli yksittäinen oppilas, ryhmä, osa koulua, koko koulu tai useammat tai kaikki koulut joudutaan sulkemaan, käytetään perusopetuslain muutospykälää, jonka perusteella voidaan päättää poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä kuukaudeksi kerrallaan. Tällöin myös etäopetus on mahdollinen. Perusopetuslain pykälämuutos on voimassa 5.6.2021 saakka.

Perusopetuslain (682/1998) 20 a §:n 1 momentin (521/2020) mukaan, jos opetusta ei tartuntatautilain 58 §:n nojalla annettavan päätöksen johdosta voida järjestää turvallisesti lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa, voidaan opetuksessa siirtyä opetuksen järjestäjän päätöksellä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä. Oppilaan oikeus opetukseen tulee turvata myös poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana. Lisäksi opetuksen järjestäjällä on velvollisuus muuna kuin lähiopetuksena annettavassa opetuksessa antaa kaikille oppilaille maksuton ateria.

Perusopetuslain muutos (521/2020), jolla 20 a § lisättiin lakiin, on voimassa määräaikaisesti lukuvuoden 2020-2021 loppuun ja sen tarkoituksena on nimenomaan mahdollistaa paikallinen päätöksenteko, jolla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäminen voidaan hoitaa turvallisesti epidemian aikanakin.

Päätöksen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä tekee opetuksen järjestäjä. Kun kunta on opetuksen järjestäjä, päätöksen siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin tekee kuntalain 90 §:n hallintosäännössä määritelty kunnan toimielin. Tämä päätös edellyttää tartuntalain § 58:n mukaista kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaavan toimielimen arviota tai päätöstä.

Opetuksen järjestäjän tulee poikkeuksellisia opetusjärjestelyjä koskevassa päätöksenteossa ja valmistelussa noudattaa tartuntatautilain mukaisiin päätöksiin mahdollisesti sisältyviä ehtoja. Kunnan tulee hyödyntää omaa lääketieteellistä ja tartuntatautien torjumiseen liittyvää osaamistaan tartuntatautilain 9 §:ssä määritellyn tehtävänsä mukaisesti ja toimia poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen arvioinnissa yhteistyössä tartuntatautiviranomaisten kanssa.

Poikkeukselliset opetusjärjestelyt eivät perusopetuslain 20 a §:n 4 momentin (521/2020) mukaan koske esiopetuksen oppilaita, perusopetuksen vuosiluokkien 1-3 oppilaita, erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita sekä valmistavan opetuksen oppilaita.

Yksittäisen oppilaan kohdalla voidaan lisäksi käyttää perusopetuslain § 18:n mukaisia erityisiä opetusjärjestelyjä, joista rehtori tekee oppilaskohtaisen viranhaltijapäätöksen.

Opetuksen järjestäminen poikkeavassa tilanteessa edellyttää tällä hetkellä sivistyslautakunnan kokoontumista ja päätöstä asiassa.

Hallintosäännön 124 §:n mukaan kokous voidaan pitää myös milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Hallintosäännön 125 §.n mukaan kokouskutsu ja esityslista toimielimen kokoukseen on lähetettävä kullekin luottamushenkilölle ja esittelijöille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Rautalammin kunnan hallintosäännössä § 27  määrittelee toimivallan siirtämisen ja delegoinnin seuraavasti:

Toimielin voi siirtää sille hallintosäännön tämän luvun määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle/viranhaltijalle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen.

Hallintosäännön toimivaltaa on eri kunnissa delegoitu viranhaltijoille tilanteessa, jossa palvelun järjestäminen edellyttää nopea reagointia joko valtakunnallisten ohjeiden tai paikallisen esim. tartuntataudeista vastaavan viranomaisen päätöksellään antamien ohjeiden toimeenpanossa.

Rautalammin kunnan hallintosäännössä (§ 26) on koulutuspalveluiden osalta määritelty sivistysjohtajan tehtävät ja ratkaisuvalta.

Lukiolaki mahdollistaa opetuksen antamisen myös etäopetuksena. Lukiolain 13 §:n mukaan koulutuksen järjestäjä päättää koulutuksen järjestämisestä ja järjestämistavoista. Hallituksen esityksen perusteluissa lukiolaiksi (HE 41/2018) todetaan, että vaikka lähiopetusta on pidettävänä lähtökohtaisena järjestämismuotona, opetusta voidaan antaa koulutuksen järjestäjän päättämällä tavalla lähi-, etä- ja monimuoto-opetuksena.

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Sivistysjohtaja esittää, että sivistyslautakunta päättää: 

1)  delegoida sille kuuluvaa ratkaisuvaltaa siten, että sivistysjohtaja on perusopetuslain 20 a §:n mukaisesti oikeutettu päättämään opetuksessa siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä terveydenhuollon järjestämisestä vastaavan toimielimen tai viranhaltijan tartuntatautilain 58§:n tekemän päätöksen perusteella.  Poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana opetusta voidaan päätökseen perustuen järjestää osittain tai kokonaan muuna kuin lähiopetuksena etäyhteyksiä hyödyntäen. Lautakunnan delegointipäätös ratkaisuvallasta on voimassa Perusopetuslain pykälämuutoksen (521/2020) voimassaoloajan eli 5.6.2021 saakka. Poikkeavasta järjestelystä sivistysjohtaja tekee aina viranhaltijapäätöksen.

2) delegoida sille kuuluvaa ratkaisuvaltaa siten, että sivistyssjohtaja voi päättää lukion siirtymisestä määräaikaisesti, enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan etäopetukseen, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä terveydenhuollon järjestämisestä vastaavan toimielimen tai viranhaltijan tartuntatautilain 58§:n tekemän päätöksen perusteella.               

Lautakunnan delegointipäätös ratkaisuvallasta on voimassa lukuvuoden loppuun eli 5.6.2021 saakka. Poikkeavasta järjestelystä sivistysjohtaja tekee aina viranhaltijapäätöksen.

Päätös

Sivistyslautakunta päätti:

Tiedoksi

Rehtorit, kunnanhallitus, kunnanvaltuusto