§ 16 Työpaikkaohjaajana toimiminen

Lataa 

Rau-2024-630

Päätöspäivämäärä

16.12.2024

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatusjohtaja-päiväkodin johtaja

Päätöksen peruste

Hallintolaki § 43 ja § 45. Rautalammin kunnan hallintosääntö 2023, § 26 (muut viranhaltijat).  

Kuvaus

Henkilöstöjaosto on päättänyt, että työpaikkaohjaajan korvausta maksetaan KVETS:n II luvun 9§:n 3.2 momentin mukaisesti. Korvausta maksettaessa kyseessä tulee olla tutkintoon tähtäävä koulutus ja sen ohjaaminen. Lisävastuun vaikutus työn vaativuuteen tulee kuvata. Ohjaustehtävä ja siitä maksettavat korvaukset voivat olla määräaikaiset. Korvaus on 100 e kuukaudessa tai 25 e viikossa tai 5 e päivässä. 

Jenna Udd on toiminut opiskelijan työpaikkaohjaajana varhaiskasvatuksessa. Ohjattavan koulutus on tutkintoon tähtäävää. Ohjaajan täytyy tuntea varhaiskasvatuksen kokonaisuus ja ulottuvuudet ohjattavan työn kannalta. Ohjaustehtävä on lisätehtävä, jonka vaativuus ylittää Jenna Uddin normaalin tehtävänkuvan mukaisen työn vaativuuden. 

Ohjattavan harjoitteluaikana ohjattavaa on ohjannut Jenna Udd ajalla 15.10. 24.10 ja 26.11. Yhteensä 3 päivää. 

 

 

 

 

Päätös

Päätän, että Jenna Uddille maksetaan työpaikkaohjaajana toimimisesta 3 päivän ajalta 5 e päivältä, yhteensä 15 e. 

Allekirjoitus

Varhaiskasvatusjohtaja-päiväkodin johtaja, Sinikka Tiitinen

Organisaatiotieto

Hallinto