§ 85 Tutkimuslupa, Emilia Gråsten

Lataa 

RauDno-2024-590

Päätöspäivämäärä

21.11.2024

Päätöksen tekijä

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja

Päätöksen peruste

Hallintolaki § 43 ja § 45. Rautalammin kunnan hallintosääntö 2023, § 26 (muut viranhaltijat).  

Kuvaus

Emilia Gråsten tekee väitöskirjaa Helsingin yliopistoon aiheenaan naisten asepalvelushalukkuuden mallintaminen. Hän on lähestynyt Rautalammin lukiota ja Rautalammin kuntaa tutkimuslupapyynnöllä.

Emilia Gråstenin artikkeliväitöskirjaan kuuluva osatutkimus käsittelee ja mallintaa nuorten naisten asepalvelushalukkuutta. Tutkija kerää aineiston kyselyin, ja analyysimenetelmänä on tilastollinen analyysi. Tutkimuksen eettiset ja tietoturvaan liittyvät näkökulmat on monipuolisesti ja uskottavasti pohdittu ja avattu tutkimussuunnitelmassa.

Tutkimuslupa-asiassa on kuultu lukion rehtori Mari Pirkkalaa ja hän puoltaa tutkimusluvan myöntämistä.

Päätös

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja päättää myöntää tutkimusluvan Emilia Gråstenille tutkimukseen, joka koskee nuorten naisten asepalvelushalukkuuden mallintamista. Rautalammin kunta edellyttää tutkimuksen valmistuttua saavansa linkin tutkimuksen digitaaliseen julkaisuun.

Allekirjoitus

Matti Vänttinen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja

Organisaatiotieto

Hallinto