Perustelut
Rautalammin kunnassa on meneillään uuden kuntastrategian kokoaminen nykyiselle valtuustokaudelle. Kuntalain mukaisesti kuntastrategiassa tulee huomioida myös elinympäristön kehittäminen. Kunnan hallintosäännön mukaisesti ympäristölautakunnan yhtenä tehtävänä on seurata alansa yleistä kehitystä sekä tehdä sitä koskevia aloitteita ja esityksiä. Lisäksi kunnan ilmastosuunnitelmassa on yhtenä tavoitteena kirjattu, että lisätään kuntastrategiaan ilmasto- ja ympäristötavoitteita strategian päivityksen yhteydessä.
Ympäristölautakunta on pyytänyt mahdollisuutta tutustua kuntastrategian luonnokseen ja esittää siihen kommenttinsa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Milla Saarinen, ympäristötarkastaja, milla.saarinen@rautalampi.fi
Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Päätös
Ympäristölautakunta suosittelee, että luonnon merkitys tuodaan näkyviin kuntastrategiaan. Kuntaliiton teettämän Kuntalaistutkimus 2024:n mukaan rautalampilaisista 84 % piti luonnon monimuotoisuudesta ja lähiluonnosta huolehtimista melko tai erittäin tärkeänä omassa kunnassaan. Sama korostui myös kuntastrategiaa varten tehdyssä kuntalaiskyselyssä, jossa luonto ja kansallispuisto koettiin kunnan vahvuuksiksi.
Strategiaa tukevassa kunnan ilmastosuunnitelmassa on määritelty hyviä, konkreettisia tavoitteita, joiden seurantaa on tärkeää jatkaa sekä täydentää luontotavoitteilla. Ympäristölautakunta pitää hyvänä, että kuntastrategiaan on nostettu mukaan ilmasto- ja kiertotalousratkaisut. Niiden rinnalla olisi tarpeen mainita myös tavoite luonnon monimuotoisuuden edistämisestä.
Ympäristölautakunta kiinnittää huomiota siihen, että energiantuotanto on nostettu nyt erikseen etusivulle, kun muut saman kohdan tavoitteet ovat laajempia ja yleisemmällä tasolla. Jos energiantuotanto halutaan mainita erikseen, ympäristölautakunta suosittelee täsmentämään, mitä sillä tarkoitetaan. Esim: "Rautalammin kunta edistää ensisijaisesti vastuullisesti sijoitettua aurinkovoimaa sekä biokaasua."
Ympäristölautakunta ehdottaa täten, että kuntastrategiaan lisätään seuraavat asiat:
- Edistämme kestäviä ilmasto- ja kiertotalousratkaisuja, vihreää siirtymää ja luonnon monimuotoisuutta.
- Etelä-Konneveden kansallispuiston ja muiden luontoretkikohteiden kehittäminen otetaan mukaan strategisiin tavoitteisiin tai mainitaan muuten strategiassa.
- Mittareihin ehdotetaan lisättäväksi luonnon monimuotoisuus -ohjelman (lumo-ohjelman) laatiminen valtuustokauden aikana (vrt. osallisuusohjelma). Ympäristölautakunta voi tarvittaessa koordinoida ohjelman laatimista.
Lisäksi lautakunta ehdottaa, että mikäli aikataulu mahdollistaa, tarjottaisiin myös kuntalaisille mahdollisuus kommentoida strategialuonnosta. Tämä edistäisi kuntalaisten osallisuutta.