Yhteistyötoimikunta, kokous 12.8.2025

§ 9 Yhteistoimintalain 449/20027 neuvottelun aloittaminen, opetushenkilöstö

RauDno-2025-313

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa tavoitteena on, että henkilöstöllä on mahdollisuus yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa osallistua kunnan toiminnan kehittämiseen sekä antaa henkilöstölle mahdollisuus vaikuttaa omaa työtään ja työyhteistöään koskeviin päästösten valmisteluun ja samalla edistää kunnan palvelutuotannon tuloksellisuutta ja henkilöstön työelämän laatua.

Neuvotteluesitys perustuu yhteistoimintalakiin 449 / 2007 (4§). Neuvottelu saattaa johtaa irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen. Neuvotteluesitys on toimitettava myös työ- ja elinkeinotoimistolle. Neuvottelukutsun peruste on tuotannollinen: oppilasmäärän väheneminen ja yläkoulun yksisarjaistumisen jatkuminen sekä alakoulun oppilasmäärän voimakas lasku. Tavoitteena on myös sujuva ja joustava menettely pääkoulun määrittelyyn.

Neuvottelussa pyritään yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa löytämään ratkaisu, jolla minimoidaan henkilöstövaikutukset ja turvataan opetuksen laatu käytettävissä olevassa talousraamissa. 

Yhteistyötoimikunnan kokouksessa kuullaan työantajapuolen ehdotus neuvotteluiden aikataulusta ja sisällöstä sekä kuullaan työntekijäpuolen toiveet ja evästykset neuvotteluille.

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Yhteistyötoimikunta päättää hyväksyä työantajapuolen esityksen neuvotteluiden aikataulusta ja sisällöstä sekä merkitsee tietoonsa saatetuksi työntekijän puolen toiveet ja evästykset neuvotteluille. 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. Yhteistyötoimikunta kuuli perustelut neuvotteluille:

- Oppilasmäärä vähenee, ala- ja yläkoulu ovat lähivuosina yksisarjaistumassa.

- Talousarvion laadinta alkaa syksyllä ja on tärkeää olla selvillä, mille virkarakenteelle budjetti laaditaan.

- Akuuttina on jo muutamien oppiaineiden opetuksen järjestäminen, koska tehtävää hoitaneet henkilöt ovat irtisanoutuneet.

- Neuvotteluiden toisena asiana on opetusvirkojen sijoittumisen tarkastelu uudelleen. Toimintaa helpottaisi, jos kaikki virat olisivat Rautalammin kunnan virkoja. Pääkoulu määriteltäisiin vuosittain, opettajia ei pompotella.

- Tavoitteena on löytää ratkaisu, joka takaa laadukkaan opetuksen jatkossakin ja myös sen, että opetusvelvollisuus täyttyy mahdollisimman hyvin.

Sovittiin, että neuvotteluita jatketaan 12.8 klo 15.00.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Yhteistoimintalain 449/13.4.2007 mukaiset neuvottelut aloitettiin 2.6.2025 Rautalammin kunnan opetushenkilöstön (Matti Lohen koulu, Kerkonjoen koulu ja lukio ) osalta.Yhteistyötoimikunta hyväksyi työantajapuolen esityksen neuvotteluiden aikataulusta ja sisällöstä sekä merkitsi tietoonsa saatetuksi työntekijän puolen toiveet ja evästykset neuvotteluille. 

Kokouksessa todettiin, että 

- Oppilasmäärä vähenee,​ ala-​ ja yläkoulu ovat lähivuosina yksisarjaistumassa.

-​ Talousarvion laadinta alkaa syksyllä ja on tärkeää olla selvillä,​ mille virkarakenteelle budjetti laaditaan.

-​ Akuuttina on jo muutamien oppiaineiden opetuksen järjestäminen,​ koska tehtävää hoitaneet henkilöt ovat irtisanoutuneet.

-​ Neuvotteluiden toisena asiana on opetusvirkojen sijoittumisen tarkastelu uudelleen. Toimintaa helpottaisi,​ jos kaikki virat olisivat Rautalammin kunnan virkoja. Pääkoulu määriteltäisiin vuosittain,​ opettajia ei pompotella.

-​ Tavoitteena on löytää ratkaisu,​ joka takaa laadukkaan opetuksen jatkossakin ja myös sen,​ että opetusvelvollisuus täyttyy mahdollisimman hyvin.

Kesän aikana työantaja on valmistellut esitystä , jolla 2.6.2025 sovitut tavoitteet saadaan mahdollisimman hyvin toteutettua. Suunnitelmat esitellään kokouksessa.

 

 

 

 

Päätösehdotus

Työnantajan edustajat esittelevät tehdyn suunnitelman. Yhteistyötoimikunta päättää esityksen ja  keskustelun jälkeen , onko yhteistoimintavelvoite täyttänyt yhteistoimintalain 449 /13.4.2007 13 §:n mukaisesti vai onko neuvotteluita syytä jatkaa.

Tiedoksi

Opetushenkinkilöstö, järjestöjen edustajat