Tekninen lautakunta, kokous 7.1.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Oikaisuvaatimus ulkoliikuntapaikkahoitajan valinnasta, Oinonen

RauDno-2026-1

Valmistelija

  • Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Perustelut

Juho- Pekka Oinonen on jättänyt oikaisuvaatimuksen teknisen johtajan tekemästä viranhaltijapäätöksestä RauDno-2025-706. Päätös koskee vuoden määräajaksi tehtyä ulkoliikuntapaikkahoitajan (työsuhde) valintaa.

Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen on sidottu niihin vaatimuksiin, joita oikaisuvaatimuksessa esitetään, eikä se voi käsitellä asiaa laajemmin. Oikaisuvaatimuksen väitteet laillisuusvirheistä on tutkittava. Jos oikaisuvaatimuksessa on tarkoituksenmukaisuusperusteita, harkitaan oikaisuvaatimuksen hyväksymistä esitetyillä tarkoituksenmukaisuusperusteilla. Oikaisuvaatimukseen annetussa päätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin.

Kunnallishallinnossa ei sovelleta ns. toisen asteen jääviä, joten osallistuminen saman asian käsittelyyn sen eri vaiheissa ei aiheuta esteellisyyttä. Oikaisuvaatimuksella jatketaan saman asian käsittelyä hallintoasiana eikä oikaisuvaatimuksen käsittelyä pidetä lainkäyttönä. Jos päätös on oikaisuvaatimuksella saatettu toimielimen käsiteltäväksi, asiaa aiemmin käsitellyttä luottamushenkilöä tai viranhaltijaa ei pidetä esteellisenä.Asiassa aiemmin päätöksen tehnyt viranhaltija voi yleensä osallistua oikaisuvaatimuksen käsittelyyn ja toimia esittelijänä (KHO 1.3.2001 T 344 ja 8.6.2000 T 1894). Joissakin tilanteissa oma-aloitteinen jäävääminen oikaisuvaatimuksen käsittelyssä on suositeltavaa ja perusteltua.

Juho- Pekka Oinosen esittämä oikaisuvaatimus koskee ulkoliikuntapaikkahoitajan valintaa. Hänen mielestään valintaprosessi ei ole ollut asianmukainen eikä se ole täyttänyt hyvän hallinnon periaatteita. Valintapäätöstä tehtäessä, hänen mielestään hakijoiden ansioita ei ole arvioitu eikä huomioitu riittävän huolellisesti ja tasapuolisesti. Lisäksi hän katsoo että, viranhaltija olisi ollut esteellinen tekemässään valinnassa. Hänen mielestään virahaltijalla ja valituksi tulleella henkilöllä on läheinen suhde, joka on omiaan vaarantamaan päätöksenteon puolueettomuuden.

Näin ollen, oikaisuvaatimuksen laatija pyytää että, lautakunta kumoaa tehdyn valintapäätöksen ja asettaa liikuntapaikkojen hoitajan viran (kyseessä määräaikainen työsuhde) uudelleen haettavaksi.

 

Päätöksen perusteena oli mm. haastateltujen hakijoiden osaaminen kokonaisuutena ja se, miten heidän vahvuutensa tukevat kunnan ympärivuotista toimintaa sekä muiden alueiden ja erikseen määriteltyjen työtehtävien avustavia tehtäviä. Kaikilla haastatelluilla oli omat vahvuutensa, mutta valitulla hakijalla niitä oli kokonaisuutena eniten. 

Tehtävään valittu henkilö toimii kunnassa luottamushenkilönä. Viranhaltija tapaa työssään pakosti luottamushenkilöitä. Sitä ei voi välttää, se kuuluu virkaan. Valittu henkilö toimi aiemmalla luottamuskaudella teknisen lautakunnan puheenjohtajana, nyt käynnissä olevalla kaudella henkilö toimii teknisen lautakunnan varapuheenjohtajana, lautakunnan jossa tekninen johtaja toimii esittelijän roolissa. Näin ollen, viranhaltija tekee väkisinkin yhteistyötä valitun henkilön kanssa. Lisäksi viranhaltija asuu kokonaan toisessa maakunnassa (syystä että: tasapuolinen kohtelu kaikille), ja viettää vapaa-aikansa perheensä kanssa, ei tällöin voida katsoa teknisen johtajan ja valitun henkilön suhdetta läheiseksi.

Jos tämä olisi läheisen suhteen edellytys, kuntaan ei silloin voitaisi palkata yhtäkään luottamushenkilöä.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

Aihe liittyy kuntastrategian Visoon "Mahdollistamme mielekkään vapaa-ajan, Pidämme kuntatalouden tasapainossa", Toiminta-ajatukseen ja arvoihin " Rehti ja luotettava, Pidämme kiinni sovitusta ja rakennamme luottamusta, toimimme avoimesti, vastuullisesti ja läpinäkyvästi, kuuntelemme ja kohtelemme kuntalaisia yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti. Toimimme reilusti ja kunnioittavasti." 

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Tekninen lautakunta päättää hylätä Juho- Pekka Oinosen oikaisuvaatimuksen määräaikaisen ulkoliikuntapaikkojen hoitajan valinnasta.

Päätös

Puheenjohtaja esitti vastaesityksen joka on, "tekninen lautakunta käsitteli ja hyväksyi molemmat oikaisuvaatimukset ja kokouksessa käydyn keskustelun pohjalta, lautakunta päätti käynnistää uuden ulkoliikuntapaikkahoitajan rekrytoinnin".

Linda Nissinen kannatti esitystä.

Koska oli esitetty kannatettu vastaesitys, edettiin äänestykseen.

Pohjaesitys on JAA.

Puheenjohtajan esittämä uusi esitys on EI.

JAA ääniä tuli 3.

EI ääniä tuli 4.

Puheenjohtajan ehdotus tuli hyväksyttyä sillä lisäyksellä että, jo tulleet hakemukset otetaan myös huomioon.

 

 


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan tekninen lautakunta
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.