Tekninen lautakunta, kokous 30.9.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 95 Vesivahinkokorvaus vuotaneesta vesimittarista.

RauDno-2026-560

Valmistelija

  • Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Perustelut

Vesilaitoksen asiakkaan asunnossa on tapahtunut vesivahinko, jonka syyksi on todettu vesilaitoksen omistaman vesimittarin rikkoutuminen. Vesimittari oli iäkäs, ja mittarin sekä lasin välinen tiiviste oli pettänyt. Tämän seurauksena vettä oli päässyt tihkumaan jonkin aikaa rakennuksen pinnoille.

Vesilaitoksen vakuutuksen omavastuu on 10 000 euroa. Vahinkokartoittajan raportin ja kustannusarvion perusteella korjauskustannusten arvioidaan olevan noin 9 000 euroa. Arvioidut kustannukset jäävät siten vakuutuksen omavastuun alle.

Asiakas on tiedustellut omalta vakuutusyhtiöltään mahdollisuutta kertakorvaukseen. Asiakkaan ilmoituksen mukaan kertakorvauksen määrä olisi ollut 6 500 euroa. Asiakas on esittänyt halukkuutensa tehdä mahdolliset työt osittain itse siten, että märkätiloihin ja muihin sertifiointia tai erityistä ammattipätevyyttä edellyttäviin työvaiheisiin käytettäisiin ammattilaista.

Koska vahinko on aiheutunut vesilaitoksen omistaman vesimittarin rikkoutumisesta, asia tuodaan käsiteltäväksi vahingosta aiheutuneiden kustannusten ja mahdollisen korvausvastuun arvioimiseksi. Asiassa tulee huomioida vahingon syntymekanismi, vesimittarin omistussuhde, vakuutuksen omavastuu sekä vahingosta esitetyt selvitykset.

 

Liitteitä ei julkaista yleisessä tietoverkossa. Sisältää henkilötietoja ja yksityiskohtaisia vakuutus-/vahinkokustannustietoja. Asiakirjan julkisuus arvioidaan pyydettäessä julkisuuslain perusteella.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä asiakkaan vesivahinkoon liittyvän korvausvaatimuksen, koska vahingon on todettu aiheutuneen vesilaitoksen omistaman vesimittarin rikkoutumisesta.

Korjauskustannuksiin varataan 9 000 euroa vahinkokartoittajan raportin ja kustannusarvion perusteella sekä mahdollisten korjaustöiden yhteydessä ilmenevien lisälöydösten varalle.

Tekninen lautakunta valtuuttaa teknisen johtajan hyväksymään asiakkaan esittämät vesivahingon korjaamiseen liittyvät laskut enintään 9 000 euroon saakka.

Korvattavat kustannukset kohdennetaan vesilaitoksen kustannuspaikalle.

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan tekninen lautakunta
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
 
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.