Kunnanvaltuusto, kokous 29.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Valtuustoaloitteet

RauDno-2023-100

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää,​​ mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

Valtuutetut tekivät vuoden 2023 aikana kolme valtuustoaloitetta. Lisäksi vuonna 2022 on tehty yksi valtuustoaloite,​ jota ei ole käsitelty loppuun.

Aloite 1. Henna Suosaaren aloite vuosittaisesta Pride-liputuksesta Rautalammilla (kv §41/2023). Aloitteen on allekirjoittanut 2 muuta valtuutettua

Aloite 2. Assi Mensosen aloite pyöräilyreiteistä (kv § 58/2023). Aloitteen on allekirjoittanut 19 muuta valtuutettua.

Aloite 3. Heikki Pietikäisen aloite varhaiskasvatuksen työvaatteiden hankinnasta (kv § 84/2023). Aloitteen on allekirjoittanut 16 muuta valtuutettua.  

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

Aloite 1 Kunnanhallitus käsitteli aloitetta kokouksessaan 12.2.2024 ja päätti esittää kunnanvaltuustolle äänin 5-2, että erillistä Pride-liputusta ei järjestetä.

Aloite 2 Pyöräilyreittialoite on annettu valmisteluun vapaa-aika ja tekniseen toimeen. Asian selvittely on kesken.

Aloite 3 Varhaiskasvatuksen työvaateraha on ollut esillä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja kunnan johdon yhteisessä keskustelussa 14.03.2024 päiväkoti Silmussa. Tuolloin todettiin, että varhaiskasvatuksen henkilöstö saa jo tällä hetkellä 100 €:n vuotuisen vaaterahan mutta vaateraha koetaan suuruudeltaan riittämättömäksi. Esitetään vaaterahan korottamista 200 €:oon henkilöltä vuotta kohti. Kustannusvaikutus meneillään olevalle tilikaudelle olisi noin 2500 €. Anotaan 2500 €:n lisämäärärahaa varhaiskasvatukselle, jotta vaateraha voidaan korottaa 200 €:oon vuodessa.

Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto toteaa aloitteet 1 ja 3 loppuun käsittelyiksi ja aloitteen 2 keskeneräiseksi. Siihen palataan mahdollisimman pian.

 

Päätös

Kunnanhallitus totesi, että aloite 3 on vielä kesken. Muilta osin ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

x

Ehdotus

Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle,​ että

Aloite 1 Kunnanhallitus käsitteli aloitetta kokouksessaan 12.2.2024 ja päätti esittää kunnanvaltuustolle äänin 5-​2,​ että erillistä Pride-​liputusta ei järjestetä.

Aloite 2 Pyöräilyreittialoite on annettu valmisteluun vapaa-​aika ja tekniseen toimeen. Asian selvittely on kesken.

Aloite 3 Varhaiskasvatuksen työvaateraha on ollut esillä varhaiskasvatuksen henkilöstön ja kunnan johdon yhteisessä keskustelussa 14.03.2024 päiväkoti Silmussa. Tuolloin todettiin,​ että varhaiskasvatuksen henkilöstö saa jo tällä hetkellä 100 €:n vuotuisen vaaterahan mutta vaateraha koetaan suuruudeltaan riittämättömäksi. Esitetään vaaterahan korottamista 200 €:oon henkilöltä vuotta kohti. Kustannusvaikutus meneillään olevalle tilikaudelle olisi noin 2500 €. Anotaan 2500 €:n lisämäärärahaa varhaiskasvatukselle,​ jotta vaateraha voidaan korottaa 200 €:oon vuodessa.

Kunnanhallitus esittää,​ että kunnanvaltuusto toteaa aloitteen 1 loppuun käsittelyiksi ja aloitteet 2 ja 3 keskeneräiseksi. 

Päätös

Valtuutettu Henna Suosaari esitti, että aloite 1. valmistellaan  uudelleen. Petteri Haukka kannatti esitystä. 

Koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeava, kannatettu esitys, puheenjohtaja päätti ,että asiasta äänestetään.Ne, jotka kannattavat pohjaesitystä, äänestävät "jaa", ne jotka kannattavat Henna Suosaaren esitystä. äänestävät "ei".

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä pohjaesitystä kannattivat Jouni Juhala, Reino Jäntti, Anne Karhunen, Tomi Karttunen, Raimo Kemppainen, Hannu Keinänen, Sinikka Korhonen, Matti Kärkkäinen, Kari Laitinen ja Tiina Puranen.

Henna  Suosaaren esitystä kannattivat Jussi Herranen, Sari Hintikka-Varis, Petteri Haukka, Sirpa Jalkanen, Raimo Kemppainen, Assi Mensonen, Henna Suosaari, Tuulikki Tiihanoff ja Jouko Turpeinen.

Puheenjohtaja totesi, että äänin 10-9 pohjaesitys tuli päätökseksi aloitteen 1. osalta.

Aloitteiden 2 ja 3 osalta kunnanhallituksen esitys hyväksyttiin.

 

Eriävä mielipide

  • Valtuutettu Henna Suosaari jätti eriävän mielipiteen valtuustoaloitteen 1. osalta:

    En kannata päätöstä jättää vuosittainen Pride-liputus toteuttamatta. 

    Pride-liikkeen keskeiset arvot ovat linjassa kuntastrategiamme arvojen kanssa. Pride-liputuksella pystyisimme tekemään näkyviä toimia yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon eteen sekä osoittamaan olevamme edistyksellinen kunta. Tämä olisi pieni toimi, joka olisi viestinyt nykyisille ja uusille kuntalaisille Rautalammin olevan turvallinen, avointa keskustelukulttuuria tukeva sekä hyvinvointia edistävä yhteisö, jossa voi olla rohkeasti juuri se kuka on. 


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.