Kunnanvaltuusto, kokous 29.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Projektipäällikön toimen perustaminen

RauDno-2024-133

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

UKK3.0-mallin kehittämispilotin rahoitusta on haettu vuosille 2024–2027 ja malli olisi käyttöön otettavissa syyslukukaudella 2027. Mallin mahdollisesta käyttöönottamisesta kunnat päättävät erikseen. Hankkeen hallinnoijana on Rautalammin kunta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on luvannut päätöksen rahoitushakemukseen maaliskuun 2024 loppuun mennessä. Jotta mahdollisesti myönteisen päätöksen jälkeen päästäisiin etenemään hankekoordinaattorin (projektipäällikön) rekrytointiin, tarvitaan tässä vaiheessa lautakunnalta ehdollisesti päätös kunnanhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi määräaikaisesta projektipäällikön toimen perustamisesta. Toimi rahoitettaisiin hankerahoituksella ja kuntien omarahoitusosuudella. Tehtävä olisi KVTES-sopimuksen alainen. Tehtäväkohtainen palkka olisi 3985 € / kk. Toimi täytettäisiin määräajaksi opetus- ja kulttuuriministeriön hankkeelle myöntämän rahoituksen mukaisesti. Rautalammin kunnan osuus palkkauksesta olisi vuositasolla noin 7300 € ja tilikaudella 2024 noin 3000 €.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Hyvinvointivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Asia liittyy strategian painopisteistä tasapainoiseen kuntatalouteen, elinvoimaan ja hyvinvointiin sekä joustavaan työhön ja asumiseen. Asia liittyy hyvinvointisuunnitelman tavoitealueista hyvään mielenterveyteen sekä kuntalaisten osallisuuden vahvistamiseen.

Ehdotus

Esittelijä

Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Hyvinvointilautakunta päättää osaltaan hyväksyä määräaikaisen projektipäällikön toimen perustamisen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituspäätöksen määräajaksi ja esittää asiaa edelleen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi. Päätös on ehdollinen ja edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön antamaa rahoituspäätösta UKK3.0-hankkeelle.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

UKK3.0-​mallin kehittämispilotin rahoitusta on haettu vuosille 2024–2027 ja malli olisi käyttöön otettavissa syyslukukaudella 2027. Mallin mahdollisesta käyttöönottamisesta kunnat päättävät erikseen. Hankkeen hallinnoijana on Rautalammin kunta.

Opetus-​ ja kulttuuriministeriö on luvannut päätöksen rahoitushakemukseen maaliskuun 2024 loppuun mennessä. Jotta mahdollisesti myönteisen päätöksen jälkeen päästäisiin etenemään hankekoordinaattorin (projektipäällikön) rekrytointiin,​ tarvitaan tässä vaiheessa lautakunnalta ehdollisesti päätös kunnanhallituksen ja -​valtuuston käsiteltäväksi määräaikaisesta projektipäällikön toimen perustamisesta. Toimi rahoitettaisiin hankerahoituksella ja kuntien omarahoitusosuudella. Tehtävä olisi KVTES-​sopimuksen alainen. Tehtäväkohtainen palkka olisi 3985 € / kk. Toimi täytettäisiin määräajaksi opetus-​ ja kulttuuriministeriön hankkeelle myöntämän rahoituksen mukaisesti. Rautalammin kunnan osuus palkkauksesta olisi vuositasolla noin 7300 € ja tilikaudella 2024 noin 3000 €.

Asia liittyy strategian painopisteistä tasapainoiseen kuntatalouteen,​ elinvoimaan ja hyvinvointiin sekä joustavaan työhön ja asumiseen. Asia liittyy hyvinvointisuunnitelman tavoitealueista hyvään mielenterveyteen sekä kuntalaisten osallisuuden vahvistamiseen.

Ehdotus

Esittelijä

Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää osaltaan hyväksyä määräaikaisen projektipäällikön toimen perustamisen opetus-​ ja kulttuuriministeriön rahoituspäätöksen määräajaksi ja esittää asiaa valtuustolle. Päätös on ehdollinen ja edellyttää opetus-​ ja kulttuuriministeriön antamaa rahoituspäätösta UKK3.0-​hankkeelle.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Matti Vänttinen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, matti.vanttinen@rautalampi.fi

Perustelut

x

Ehdotus

Kunnanhallitus päätti osaltaan hyväksyä määräaikaisen projektipäällikön toimen perustamisen opetus-​​ ja kulttuuriministeriön rahoituspäätöksen määräajaksi ja esittää asiaa valtuustolle. Päätös on ehdollinen ja edellyttää opetus-​​ ja kulttuuriministeriön antamaa rahoituspäätösta UKK3.0-​​hankkeelle.

Asiantuntijana kuultiin sivistys- ja hyvinvointijohtaja Matti Vänttistä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Asiantuntijana kuultiin sivitys- ja hyvinvointijohtaja Matti Vänttistä.


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valistusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallivalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

            Itä-Suomen hallinto-oikeus

            PL 1744 (Minna Canthin katu 64)

            70101 KUOPIO

            Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi

            Faksinumero: 029 56 42501

            Puhelinnumero:029 56 42500

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon muutosta haetaan
  • miltä kohdin päätökseen haetaan ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta haetaan

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on littettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennettynä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.