Perustelut
Kunnanhallituksen on asetettava äänestysalueiden vaalilautakunnat ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten vaalitoimikunta. Vaalilain 15 §:n mukaan vaalilautakunnat on asetettava "hyvissä ajoin" ennen vaaleja. Vaalilautakuntaan kuuluu viisi jäsentä (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten kunnanhallituksen on asetettava vaalitoimikunta, johon kuhunkin kuuluu kolme jäsentä (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalitoimikunnan varajäsenten on laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Kummankaan vaalin ehdokas ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä. Kummankaan vaalin ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä. Vaalitoimikunnan kelpoisuusrajoitukset ovat laajemmat kuin vaalilautakunnan, koska laitosäänestyksen toimittamisen katsotaan edellyttävän vaaliviranomaisen korostettua puolueettomuutta.
Vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Jäsenten ja varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Lähtökohtaisesti lain vaatimuksen toteutuminen edellyttää, että jäsenissä ja varajäsenissä ei ole kahta samaa puoluetta edustavaa henkilöä. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa "mahdollisuuksien mukaan" voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseneksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.
Vaalitoimielinten valinnassa on myös otettava huomioon tasa-arvolain vaatimus sukupuolikiintiöstä, jonka tulee toteutua erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan sekä naisia että miehiä tulee olla kumpiakin vähintään 40 %.
Sinänsä ei ole estettä valita samaa henkilöä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan, kunhan henkilö on vaalikelpoinen molempiin toimielimiin.
Kunnan on syytä ylläpitää vaalilautakunnan jäsenen tehtävän houkuttelevuutta esimerkiksi varmistamalla, että tehtävästä maksettava palkkio vastaa tehtävän vaativuutta. Vaalilautakunnan jäsenellä ja varajäsenellä, erityisesti puheenjohtajaksi nimettävällä tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja riittävästi aikaa perehtyä siihen.
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.
Ehdotus
Esittelijä
-
Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi
Kunnanhallitus päättää nimetä vaalilautakunnat ja - toimikunnan kunta- ja aluevaaleja varten.
Päätös
Kunnanhallitus nimesi vaalilautakunnat ja - toimikunnan kunta- ja aluevaaleja varten.