Kunnanhallitus, kokous 12.8.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 174 Otto-oikeuden käyttäminen

Rau-2024-395

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Valtuutettu Tiina Puranen on esittänyt, että kunnanhallitus käyttää otto-oikeutta henkilöstöjaoston  14.6.2024 tekemästä päätöksestä KVTES:n paikallisen järjestelyerän jakamisesta liitteen 9999999 osalta.

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus keskustelee, käyttääkö se otto-oikeutta.

Päätös

Jussi Herranen esitti, että otto-oikeutta käytetään. Tiina Puranen kannatti esitystä.

Matti Kärkkäinen, esitti, että otto-oikeutta ei käytetä. Anne Karhunen kannatti esitystä.

Koska oli tehty kaksi toisistaan poikkeavaa esitystä, puheenjohtaja päätti, että asiasta äänestetään. Ne, jotka kannattavat Jussi Herrasen esitystä, äänestävät "jaa". Ne, jotka kannattavat Matti Kärkkäisen esitystä, äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä Jussi Herrasen esitystä kannattivat Sinikka Korhonen, Tuomo Hänninen, Tiina Puranen ja Jussi Herranen. Vastaesitystä kannattivat Matti Kärkkäinen,Päivi Heikkinen ja Anne Karhunen.

Puheenjohtaja totesi, että äänin 4-3 kunnanhallitus päätti käyttää otto-oikeutta.

Kunnanhallitus päätti kumota henkilöstöjaoston päätöksen liitteen 9999999 osalta. Järjestelyvaraerä  jaetaan : sivistysjohtaja 265 €, hallintojohtaja 71,16 € ja kirjastonjohtaja 45 €. Kunnanjohtajan palkan tarkistaa kunnanhallitus.