Kunnanhallitus, kokous 10.11.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 321 SPR:n kuljetustukianomus Muistojen Pysäkki -toimintaan

RauDno-2022-499

Valmistelija

  • Pirkko Annala, hallintosihteeri, pirkko.annala@rautalampi.fi

Perustelut

Suomen Punaisen Ristin Rautalammin osasto on kirjeellään 31.10.2025 hakenut Rautalammin kunnan hyvinvointilautakunnalta tukea Muistojen Pysäkki nimellä toimivan kerhon asiakaskuljetuksiin ja toimintaan 3.500 € vuodeksi 2026. Kerho on saanut valtakunnallisesti huomiota Suomen Punaisen Ristin taholta. Kerhoa on pidetty hyvänä esimerkkinä syrjäytymistä ehkäisevänä hankkeena. Rautalammin kunnan perusturvalautakunta on myöntänyt avustusta kerhon kuljetuskustannuksiin vuosina 2010-​​​2021 noin 2000-​​​3000€/vuosi. Vuosina 2022-2024 avustus on saatu kunnanhallituksen varoista. 

Muistojen Pysäkki -​​​kerho tarjoaa henkistä hyvinvointia yksin asuville vanhuksille kirjastolla kerran kuukaudessa,​​​ 2 tuntia/kerta. Pääosin kirkonkylän ulkopuolelta olevat kerholaiset noudetaan kotoa ja heillä on samalla mahdollisuus asioida apteekissa ja pankissa, ennen kuin taksi vie heidät kotiin. Kerhotoiminta ehkäisee vanhusten syrjäytymistä ja tukee ikäihmisten mahdollisuutta asua kotona mahdollisimman pitkään. 

Kerhoa vetää vapaaehtoisista muodostuva 7-henkinen ryhmä, jossa on moniammatillista vanhusten hoidon osaamista. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää,​ että SPR:n Muistojen pysäkki -​kerholle varataan 3500 € määräraha vuoden 2026 budjettiin.

Päätös

Linda Nissinen esitti, että avustusumman pidetään 3000 eurossa. Esitystä ei kannatettu.

Anne Haukka esitti, että jatkossa mahdollinen hyvinvointia tukevaan toimintaan varattava määräraha varataan hyvivointilautakunnan budjettiin. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanhallitus päätti, että SPR:n Muistojen pysäkki -kerholle myönnetään 3500 € kuljetuksiin.

Pekka ja Pirkko Annala jääväsivät itsensä yhteisöjääveinä ja poistuivat kokoushuoneesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Kunnanhallitus piti ruokatauon klo 12.00 - 12.40. 


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-12 ja lisäksi to klo 14-16.