Kunnanhallitus, kokous 10.11.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 318 Lassila- Kuutinharjun maa-alueen lunastustarjous (686-408-26-103)

RauDno-2025-594

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Perustelut

Helmikuussa 2020 hyväksytty Lassilan alueen asemakaavan muutos (Kuutinranta) ja siinä oleva Tuuren tie sijaitsee yksityisen henkilön omistamalla maa-alueella.

Maanomistajan kertoman mukaan, hänen kanssaan ei asiasta keskusteltu eikä informoitu muutenkaan mm. puiden poistosta. Hän oli ollut tuolloin kuntaan yhteydessä.

Tuolloin keskusteluissa oli sovittu että kunta hankkii Tuuren tien osuuden itselleen sekä korvaa alueelta luvatta poistamansa puut.

Mitään asian eteen ei ole tehty.

Nyt maanomistaja otti yhteyttä ja esittää oman korvausvaatimuksensa:

- maa-alueen korvaus 3,50 €/ m2 vähintään Tuuren tien osuus (n.841 m2). Mutta halutessaan, kunta voi lunastaa koko kiinteistön (n.6300m2).

- korvaus luvatta poistetuista ja menetetyistä puista 3500 €, mutta jos kunta ostaa koko kiinteistön puuston hinta olisi 4000 €. Tämä sisältää jo kaadetut puut ja myytävälle alalle jäävät puut.

YHTEENSÄ:

- Tuuren tien osa = 3,50 €/m2 * 841m2 = 2944 € + puut 3500 €  = yhteensä 6444 €.

- Koko kiinteistö = 6300 m2 = 22050 € + puut 4000 €  = yhteensä 26050 €.

Kauppa tehdään alvittomana.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Strategia: Asuminen

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle että, kunta ostaa koko kiinteistön (n. 6300m2) ja maksaa maanomistajan haluamat korvaukset.

Lisäksi anotaan lisämäärärahaa noin 30.000 € (kauppahinnan lisäksi tulevat muut kulut).

Kunta saa kiinteistöstä lisää mahdollista asuntorakentamiseen kelpaavaa maa-aluetta johon voidaan pienellä kaavamuutoksella rakentaa lisää vuokra-asuntoja.

Voimassa oleva kaavamerkintä on AO-2 eli erillispientalojen korttelialue (naapuri tontti on AR-1 eli rivitalojen korttelialue).

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotus.

Valmistelija

  • Ari Lindgren, tekninen johtaja, ari.lindgren@rautalampi.fi

Perustelut

Helmikuussa 2020 hyväksytty Lassilan alueen asemakaavan muutos (Kuutinranta) ja siinä oleva Tuuren tie sijaitsee yksityisen henkilön omistamalla maa-​alueella.

Maanomistajan kertoman mukaan,​ hänen kanssaan ei asiasta keskusteltu eikä informoitu muutenkaan mm. puiden poistosta. Hän oli ollut tuolloin kuntaan yhteydessä.

Tuolloin keskusteluissa oli sovittu, että kunta hankkii Tuuren tien osuuden itselleen sekä korvaa alueelta luvatta poistamansa puut.

Mitään asian eteen ei ole tehty.

Nyt maanomistaja otti yhteyttä ja esittää oman korvausvaatimuksensa:

-​ maa-​alueen korvaus 3,​50 €/ m2 vähintään Tuuren tien osuus (noin 841 m2). Mutta halutessaan,​ kunta voi lunastaa koko kiinteistön (n.6 300m2).

-​ korvaus luvatta poistetuista ja menetetyistä puista 3 500 €,​ mutta jos kunta ostaa koko kiinteistön puuston hinta olisi 4 000 €. Tämä sisältää jo kaadetut puut ja myytävälle alalle jäävät puut.

YHTEENSÄ:

-​ Tuuren tien osa = 3,​50 €/m2 * 841m2 = 2 944 € + puut 3 500 €  = yhteensä 6 444 €.

-​ Koko kiinteistö = 6 300 m2 = 22 050 € + puut 4 000 €  = yhteensä 26 050 €.

Kauppa tehdään alvittomana.

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että kunta ostaa koko kiinteistön (n. 6300m2) ja maksaa maanomistajan haluamat korvaukset.

Lisäksi anotaan lisämäärärahaa noin 30.000 euroa (kauppahinnan lisäksi tulevat muut kulut).

Kunta saa kiinteistöstä lisää mahdollista asuntorakentamiseen kelpaavaa maa-​aluetta, johon voidaan pienellä kaavamuutoksella rakentaa lisää vuokra-​asuntoja.

Voimassa oleva kaavamerkintä on AO-​2 eli erillispientalojen korttelialue (naapuri tontti on AR-​1 eli rivitalojen korttelialue).

Päätös

Kunnanhallitus päätti, että kunta ostaa koko kiinteistön (noin 6300m2) ja maksaa maanomistajan haluamat korvaukset. 

Lisäksi anotaan lisämäärärahaa noin 30 000 euroa kunnanvaltuustolta (kauppahinnan lisäksi tulevat muut kulut). 

Kunta saa kiinteisteistöstä lisää mahdollisista asuntorakentamiseen kelpaavaa maa-aluetta, johon voidaan pienellä kaavamuutoksella rakentaa lisää vuokra-asuntoja.

Voimassa oleva kaavamerkintä on AO-2 eli erillispientalojen korttelialue (naapuri tontti on AR-1 eli rivitalojen korttelialue). 


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-12 ja lisäksi to klo 14-16.