Hyvinvointilautakunta, kokous 27.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Sivistysosaston vastine vuoden 2020 arviointikertomukseen tarkastuslautakunnalle

RauDno-2021-637

Valmistelija

  • Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan arvion mukaan sivistystoimen toiminnan tavoitteet ovat toteutuneet pääosin hyvin. Tarkastuslautakunnan raportin mukaan tavoitteenasetantaa on selkeytetty aikaisempiin vuosiin verrattuna ja tavoitteissa on huomioitu palvelujen vaikuttavuuden parantamiseen tähtäävät toimenpiteet. Tarkastuslautakunta korostaa, että sivistystoimen alaiset palvelut ovat keskeisessä roolissa kunnan elinvoimaisuuden ja markkinoinnin näkökulmasta. Tästä syystä sivistystoimen palvelujen tavoitteita on edelleen kirkastettava. 

Tarkastuslautakunta toteaa, että kouluverkkokysymys on yksi keskeisimmistä kunnan talouteen vaikuttavista asioista. Lisäksi tarkastuslautakunta toteaa, että tulevaisuuden investoinnit tulee tehdä entistä tarkemmin kestävän kuntatalouden mukaisesti ja laskelmissa tulee huomioida eri skenaariot muun muassa talouden ja palvelutarpeen mukaan. 

Tarkastuslautakunta toteaa, että perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palvelut pystytään tuottamaan kustannustehokkaasti, mutta epäilee uuden päiväkodin nostavan varhaiskasvatuksen kuluja. Sen sijaan lukion kustannukset tarkastuslautakunta toteaa käyttökustannuksiltaan reilusti Pohjois-Savon keskiarvo kalliimmaksi ja syyksi korkeimmille kustannuksille ratsastuspainotuksen. 

 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Lipponen, sivistysjohtaja, olli.lipponen@rautalampi.fi

Sivistyslautakunta kiittää tarkastuslautakuntaa hyvin tehdystä ja perusteellisesta selvityksestä ja esittää kunnanhallitukselle toimenpiteinä ja lausuntonaan: 

1. Talousarvion sitovia tavoitteita kehitetään edelleen vastaamaan paremmin kuntastrategiaa ja kuvaamaan selvemmin palvelun keskeisten toimintojen ja tavoitteiden toteutumista. 

2. Kouluverkkoselvityksen jatkotoimenpiteenä selvitetään eri skenaariot esi-, perus- ja toisen asteen koulutuksen järjestämiseksi. 

3. Peruskoulutuksen väliaikaisesti parantuneen toimintakatteen ennakoidaan palautuvan normaalille tasolle koronapandemian hellittämisen jälkeen. Etäopetusjakso keväällä ja syksyllä 2020 laskivat hetkellisesti kuljetuskustannuksia ja esimerkiksi ateriakustannuksia. Vuoden 2021 osalta ennustetaan kustannusten palaamista ennalleen, jopa hieman nousevan. 

 

Päätös

Hyvinvointilautakunta kiittää tarkastuslautakuntaa hyvin tehdystä ja perusteellisesta selvityksestä ja esittää kunnanhallitukselle toimenpiteinä ja lausuntonaan: 

1. Talousarvion sitovia tavoitteita kehitetään edelleen vastaamaan paremmin kuntastrategiaa ja kuvaamaan selvemmin palvelun keskeisten toimintojen ja tavoitteiden toteutumista. 

2. Kouluverkkoselvityksen jatkotoimenpiteenä selvitetään eri skenaariot esi-, perus- ja toisen asteen koulutuksen järjestämiseksi. 

3. Peruskoulutuksen väliaikaisesti parantuneen toimintakatteen ennakoidaan palautuvan normaalille tasolle koronapandemian hellittämisen jälkeen. Etäopetusjakso keväällä ja syksyllä 2020 laskivat hetkellisesti kuljetuskustannuksia ja esimerkiksi ateriakustannuksia. Vuoden 2021 osalta ennustetaan kustannusten palaamista ennalleen, jopa hieman nousevan. 


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan hyvinvointilautakunta
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.