Perustelut
Sovitaan päättäjien ja yrittäjien tapaamisen järjestelyistä ke 4.2.2026.
Ehdotus
Elinvoimatyöryhmä päättää järjestelyistä.
Päätös
Päätettiin, että aloitamme helmikuun alussa yrittäjien kanssa käytävän vuoropuhelun kunnanhallituksen, yrittäjien hallituksen ja johtoryhmän kanssa. Tapaaminen järjestetään sekä keväällä että syksyllä. Kukin taho voi nostaa keskusteluun kulloinkin esiin nousseita aiheita.
Rautalammin yrittäjät ovat nostaneet ensimmäisen tapaamisen aiheiksi:
- Hankintojen pilkkominen pienemmiksi kokonaisuuksiksi
Pilkotaan kunnan hankintoja pienempiin osiin, jotta myös paikallisilla mikro- ja pk-yrityksillä on todellinen mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuihin.
- Avoin ja ennakoiva viestintä tulevista hankinnoista paikallisille yrityksille
Kerrotaan ajoissa ja avoimesti tulevista hankinnoista, ei vasta siinä vaiheessa, kun tarjouspyyntö on jo julkaistu. Ennakkotieto auttaa yrittäjiä valmistautumaan ja lisää osallistumista.
- Yrittäjien opastaminen kunnan hankintoihin
Tarjotaan selkeää ja käytännönläheistä opastusta siitä, miten kunnan hankintoihin voi osallistua. Esimerkiksi tarjousprosessit, vaadittavat asiakirjat ja yleisimmät sudenkuopat.
- Paikallisuuden rohkeampi huomioiminen hankintakriteereissä
Kehitetään hankintakriteereitä siten, että valinta ei perustu pelkästään halvimpaan hintaan. Paikallinen yritys voi olla tarjoukseltaan kalliimpi, mutta se jättää verot kuntaan, työllistää paikallisesti ja pitää palvelut alueella. Kriteereissä voidaan huomioida esimerkiksi paikallinen työllistävä vaikutus, lyhyemmät kuljetusmatkat ja pienempi hiilijalanjälki.
- Yritys- ja elinvoimaosaaminen osaksi koko kuntaorganisaatiota
Varmistetaan, että kaikilla kunnan työntekijöillä on perusymmärrys siitä, miksi yritystoiminta ja elinvoima ovat koko kunnan yhteinen etu. Apuna voivat käyttää yrittäjäyhdistytä ja elinkeino asiamiestä.
- Selkeä seuranta ja mittaristo
Luodaan konkreettinen seurantamalli elinvoimalupauksen toteutumiselle, esimerkiksi paikallisten yritysten osallistuminen hankintoihin, pilkottujen hankintojen määrä ja säännöllinen yrittäjäpalautteen kerääminen.
Rautalammin Yrittäjät ry:n hallitus käsittelee 8.1.2026 esille nostettuja aiheita vielä hallituksen kokouksessa. Tarvittaessa yrittäjät tekee täsmennyksiä ensimmäisen tapaamisen asialistalle.