§ 1 Työpaikkaohjaajana toimiminen

Lataa 

Rau-2024-194

Päätöspäivämäärä

25.3.2024

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatusjohtaja-päiväkodin johtaja

Päätöksen peruste

Hallintolaki § 43 ja § 45. Rautalammin kunnan hallintosääntö 2023, § 26 (muut viranhaltijat).  KVTES:n II luvun 9§:n 3.2 mom.

Kuvaus

Anne Vesterinen on toiminut sairaanhoitajan työpaikkaohjaajana

 

Työpaikkaohjaajana toimimisen korvaus

Henkilöstöjaosto on päättänyt, että työpaikkaohjaajan korvausta maksetaan KVTES:n II luvun 9§:n 3.2 momentin mukaisesti. Korvausta maksettaessa kyseessä tulee olla tutkintoon tähtäävä koulutus ja sen ohjaaminen. Lisävastuun vaikutus työn vaativuuteen tulee kuvata. Ohjaustehtävä ja siitä maksettavat korvaukset voivat olla määräaikaiset. Korvaus on 100 € kuukaudessa tai 25 € viikossa tai 5 € päivässä.

Anne Vesterinen on toiminut opiskelijan työpaikkaohjaajana varhaiskasvatuksessa. Ohjattavan koulutus on tutkintoon tähtäävä. Ohjaajan täytyy tuntea varhaiskasvatuksen kokonaisuus ja ulottuvuudet ohjattavan työn kannalta. Ohjaustehtävä on lisätehtävä, jonka vaativuus ylittää Anne Vesterisen normaalin tehtävänkuvan mukaisen työn vaativuuden.

Ohjattava on ollut harjoittelussa ajalla 5.2-17.3.2024  20 päivää.

 

Päätös

Päätän, että Anne Vesteriselle maksetaan työpaikkaohjaajana toimimisesta 20 päivän ajalta, 5 € päivältä, yhteensä 100 €.

Allekirjoitus

Sinikka Tiitinen, vt.varhaiskasvatusjohtaja-päiväkodinjohtaja

Organisaatiotieto

Hallinto