Kunnanvaltuusto, kokous 29.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Vesi- ja viemärilaitoksen käyttömaksut

RauDno-2022-557

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan vesi-ja viemärilaitoksen käyttömaksut on viimeksi tarkistettu 1.6.2019 alkaen. Tämän jälkeen kustannukset ovat nousseet, niin tarvikkeiden, energian kuin palkkojen osalta. Talousarvio vuodelle 2023 näyttää, että vesimaksutulot olisivat laskemassa selvästi. Lisäksi vesi-ja viemärilaitokselle on suunniteltu investointeja n. 0.6 milj. edestä. Vuonna 2021 oli vesihuoltolaitos ylijäämäinen 4.790 euroa, eikä tulos näytä vuoden 2023 osalta paljon paremmalta.

Vesihuoltoalain 18 §:n mukaan vesimaksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Vesihuoltolaitoksella on edellisten tilikausien alijäämäkertymä 171.501 euroa. Tämä kertoo siitä, että talous ei ole vesihuoltolain edellyttämällä tasolla.

Kirkonkylän ja Kerkonjoen vesitaksa on nyt 1,71 €/m3, jätevesi 2,82 €/m3. Saikarin alueella vesitaksa on 2,29 €/m3.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

Pasi Väyrynen, vs. rakennustarkastaja, pasi.vayrynen@rautalampi.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että vesi- ja viemärilaitoksen taksojen nostetaan 1.1.2023 alkaen 10%.

Päätös

Tekninen lautakunta esittää hinnankorotusta puhtaan veden osalta 10% ja jäteveden 12%. Tekninen lautakunta perustelee nostoja tulevilla investoinneilla niin puhtaan- kuin jäteveden osalta. Tekninen lautakunta esittää myös ulos myytävän veden hinnan tarkastusta.

Valmistelija

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Rautalammin kunnan vesi- ​ja viemärilaitoksen käyttömaksut on viimeksi tarkistettu 1.6.2019 alkaen. Tämän jälkeen kustannukset ovat nousseet,​ niin tarvikkeiden,​ energian kuin palkkojen osalta. Talousarvio vuodelle 2023 näyttää,​ että vesimaksutulot olisivat laskemassa selvästi. Lisäksi vesi- ​ja viemärilaitokselle on suunniteltu investointeja n. 0.6 milj. edestä. Vuonna 2021 vesihuoltolaitos oli ylijäämäinen 4.790 euroa,​ eikä tulos näytä vuoden 2023 osalta paljon paremmalta.

Vesihuoltoalain 18 §:n mukaan vesimaksujen tulee olla sellaiset,​ että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus-​ ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Vesihuoltolaitoksella on edellisten tilikausien alijäämäkertymä 171.501 euroa. Tämä kertoo siitä,​ että talous ei ole vesihuoltolain edellyttämällä tasolla.

Kirkonkylän ja Kerkonjoen vesitaksa on nyt 1,​71 €/m3,​ jätevesi 2,​82 €/m3. Saikarin alueella vesitaksa on 2,​29 €/m3.

Ehdotus

Esittelijä

Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Tekninen lautakunta esittää hinnankorotusta puhtaan veden osalta 10 % ja jäteveden 12 %. Tekninen lautakunta perustelee nostoja tulevilla investoinneilla niin puhtaan-​ kuin jäteveden osalta. Tekninen lautakunta esittää myös ulos myytävän veden hinnan tarkastusta.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen ja esittää sitä  edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

x

 

 

 

 

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää hinnankorotusta puhtaan veden osalta 10 % ja jäteveden 12 %. Se perustelee nostoja tulevilla investoinneilla niin puhtaan-​​ kuin jäteveden osalta. Kunnanhallitus esittää myös ulos myytävän veden hinnan tarkastusta.

Päätös

Sari Hintikka-Varis esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Tiina Puranen kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kunnanhallituksen pohjaesityksestä poikkeava esitys, suoritetaan nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä, äänestävät "jaa", ne, jotka kannattavat Sari Hintikka-Variksen esitystä, äänestävät "ei". Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kunnanhallituksen esitys sai 10 ääntä, Sari Hintikka-Variksen esitys 11 ääntä. Sari Hintikka-Variksen esitystä kannattivat Pekka Annala, Raimo Kemppainen, Sinikka Korhonen, Anu Hotti, Assi Mensonen, Linda Nissinen, Heikki Pietikäinen, Tiina Puranen, Henna Suosaari, Jouko Turpeinen ja Sari Hintikka-Varis.

Puheenjohtaja totesi, että Sari Hintikka-Variksen ehdotus hyväksyttiin äänin 11-10.