Perusturvalautakunta, kokous 12.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Perusturvalautakunnan kokoukset keväällä 2020

Rau-2019-713

Valmistelija

  • Kirsi Solmari, perusturvajohtaja, kirsi.solmari@rautalampi.fi

Perustelut

Kunnan hallintosäännön 124 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö jäsenistä tekee poheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Kunnan hallintosäännön 125 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista).

Esityslista on lähettettävä mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään toimielimen päättämällä tavalla jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus.

Kunnan hallintoäännön 130 §:n mukaan toimielinten kokouksissa on jäsenten lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla sekä 131 §:n mukaan kunnanhallituksen edustajalla.

 

Vaikutusten arviointi:(alleviivattuna)

- Henkilöstövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Lapsivaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Ympäristövaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

- Yritysvaikutusten arviointi: myönteinen/ kielteinen/ ei vaikutusta

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi Solmari, perusturvajohtaja, kirsi.solmari@rautalampi.fi

Perusturvajohtaja ehdotus:   

Perusturvalautakunta päättää, että vuoden 2020:

  • Perusturvalautakunnan varsinaiset kokoukset pidetään pääsääntöisesti kerran kuukaudessa, keskiviikkona kunnanvirastolla kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Vuoden 2020 kokousajat:
    • 12.2.2020 klo 17.00
    • 11.3.2020 klo 17.00
    • 29.4.2020 klo 17.00
    • 13.5.2020 klo 17.00
    • 3.6 2020   klo 17.00

Lautakunta kokoontuu myös muuna aikana, jos katsoo asian kiireelliseksi.

  • Kokouskutsuna toimiva esityslista lähtee sähköisesti kokousta edeltävän viikon keskiviikkona asiakirjahallintaohjelmasta (6 pv ennen kokousta) jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus kokouksessa. 

Salassa pidettävien asioiden käsittelyyn osallistuvat vain lautakunnan jäsenet ja perusturvajohtaja, pöytäkirjanpitäjä.

Lehdistölle ja kunnan nettisivuille esityslista laitetaan seuraavan viikon maanantaina.

  • Pöytäkirja kirjoitetaan kokouksessa heti päätöksen teon jälkeen. Pöytäkirjanpitäjänä toimii perusturvajohtaja ja hänen estyneenä ollessa sijaisena toimiva henkilö.
  • Pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa ja laitetaan kunnan nettisivuille seuraavana työpäivänä.

 

Päätös

Hyväksyttiin muilta osin, mutta maaliskuun kokous sovitaan erikseen.

Tiedoksi

Hallintosihteeri ja perusturvaosaston yksiköt

Muutoksenhaku

Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta ei saa tehdä. (Kuntalaki 410/2015 § 136)