Kunnanhallitus, kokous 10.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen 20.1.2020 § 16 vuoden 2020 avustusten jakamisesta

RauDno-2020-43

Valmistelija

  • Merja Koivula-Laukka, hallintojohtaja, merja.koivula-laukka@rautalampi.fi

Perustelut

Marika Alaraatikka on jättänyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen päätökseen 20.1.2020/16§ vuoden 2020 avustusten jakamisesta. Hän pyytää, että kunnanhallitus ottaa asian uudelleen käsittelyyn siten, että Rautalammin urheilijoiden avustuksen leikkaus perutaan. Hän esittää, että kunnanhallitus sitä vastoin harkitsisi museon avustuksen lisäleikkausta, jolla katettaisiin urheilijoille palautuva summa. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Sepponen, kunnanjohtaja, anu.sepponen@rautalampi.fi

Kunnanhallitus päättää, että oikaisuvaatimus hylätään.

Kunnanvaltuusto on päättänyt 19.12.2019 kokouksessaan, että hallintokuntien tulee löytää 2 %:n säästöt käyttömenoista, sisältäen myös avustukset. Kunnan taloudellinen tilanne on vaikeutunut, vuoden 2019 tilinpäätös (arvio) näyttää alijäämää 1.6 miljoonaa, syynä on mm. kasvaneet terveydenhuollon kulut. Vuoden 2020 talousarvio on alijäämäinen noin 1.6 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että kunta ottaa syömävelkaa eli käyttää lainarahaa käyttömenojen kattamiseen. Tilanne on epäterve, ja jos suuntaa ei saada kääntymään seuraavan kahden vuoden aikana, tulevat vaikeudet syvenemään.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Matti Kärkkäinen ja Pekka Annala jääväsivät itsensä ja he poistuivat kokoushuoneesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

Tiina Puranen toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (Kuntalaki § 134). Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Rautalammin kunnanvirastoon määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Rautalammin kunnan kunnanhallitus
Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi
Sähköpostiosoite: rautalammin.kunta@rautalampi.fi
Puhelinnumero: 040 164 2000
Kunnanvirasto avoinna: ma – pe 09.00 – 15.00

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on tekijän allekirjoitettava. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan
  • oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja yhteystiedot

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätöss voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rautalammin kunnan neuvonnasta, Kuopiontie 11, 77700 Rautalampi, sposti: rautalammin.kunta@rautalampi.fi ja puhelin 040 164 2000. Kunnanvirasto on avoinna ma-pe klo 9-15.